Joulukalenteri luukku 16

Hopeturkki avasi sälekaihtimet ja antoi yön pimeyden syöksyä sisään. Mutta sehän ei ollutkaan normaali yöpimeys, joka ikkunasta näkyi vaan outo, maaginen valo. Kaikki syöksyivät ikkunaan katsomaan, mikä moisen aiheutti. Tyytyväisenä saamastaan mielenkiinnosta Hopeaturkki alkoi kertoa:

"Tuolla kaukana taivaanrannassa on kaupunki. Siellä asuu omituisia lähes karvattomia otuksia, joita sanotaan ihmisiksi. He esiintyvät yleensä suurina laumoina ja elävät isoissa taloissa, joissa on vilinää kuin muurahaiskeossa. Näitä kekoja on kaupunki täynnä. Siellä ei koskaan nukuta vaan aina joku valvoo. Ihmisillä on huono hämäränäkö, joten he valaisevat yön voidakseen kipittää touhusta toiseen kompastumatta. Kun on monta kipittäjää, tarvitaan monta valoakin. Siksi tuo outo valohehku yltää pilviin asti ja näkyy meillekin. Nyt kun Joulu tulee, ihmisten kipitys ja kiireet kasvavat potenssiin sata ja hyörinä on päätä huimaavaa. Olen ajatellut, että menisimme jonain päivänä katsomaan valoja ja sitä, miten eri tavoin Joulu voidaan vastaanottaa."

"Kiva, kiva, kiva!" innostui Jääluu ja aneli: "Mennään kaupunkiin heti huomenna. Joohan?" mutta isä vastasi " "Ei me huomenna voida sinne mennä. Mutta ehkä maanantaina." Jääluu yritti panna vastaan, mutta isä oli taipumaton. Mutta vielä sängyssä Jääluu mutisi itsekseen "Maanantaihin on paljon matkaa." Uni voitti kuitenkin mutinat ja rauha laskeutui Mammuttilaan. Kaikki nukkuivat sikeästi pitkän päivän jälkeen kunnes uusi aamu valkeni.

Jääluu heräsi ensimmäisenä outoon tunteeseen. Hän hyppäsi sängystä ja juoksi ikkunaan katsomaan salaperäistä kaupunkia, mutta ei siellä enää ollut yökaupunkia vaan sen sijaan jotain paljon mukavampaa. Innoissaan Jääluu huusi kaikille: "Herätkää! Äkkiä! Jotain tapahtuu!"

Outi Pakkanen: Maanantaihin on paljon matka
Pistetilanne Anita 7,  Nettikaveri 5½, Jawa 4½, Párek 1