Joulukalenteri luukku 4

Nyt alkoi Hopeturkkikin hermostua. "Mitä ihmettä siellä nyt oikein on?" Pitkähammas konttasi takaisin perheensä luo ja piteli kärsässään jotain. "Ei siellä ole krokotiilia vaan ihan vaaraton brontosaurus ja sekin meni pois. Sen sijaan minä löysin jotain muuta." sanoi Pitkähammas ja avasi kärsänsä, jossa oli avain, vanha, ruostunut, iso avain. Jääluu innostui toden teolla. "Nyt tarvitaan vain kartta ja päästään aarteen etsintään. Juuri tuollaisilla avaimilla saadaan merirosvojen aarrearkut avatuiksi. Minä menen heti etsimään." Jääluu oli täysin unohtanut krokotiilin syöksyessään takaisin pensaikkoon. Hopeaturkki ja Pitkähammas vaihtoivat huvittuneen silmäyksen. "Onko sitä konjakkia vielä jäljellä", kysyi Pitkähammas. "Nyt olisi pieni lasillinen tarpeen." Hopeaturkki etsi lasit ja kaatoi uudestaan pienen tilkan konjakkia molemmille. "Jos joku näkisi meidät nyt, niin voi sitä paheksunnan määrää. Täällä me istutaan ryyppäämässä heti aamusta ja vielä lapsen kanssa." Mutta kukaan ei nähnyt. Rauha laskeutui rannalle. Isoluu ryömi yhä syvemmälle pensaikkoon. Vanhemmat siirtyivät rantahiekalle ja ottivat mukavan asennon, sillä aamun myrsky oli muuttunut lämpimäksi auringonpaisteeksi. Ramasi mukavasti ja kohta rannalla kaikui Isohampaan jyreä kuorsaus, jota säestivät Hopeaturkin kevyet syvät hengitysäänet. Kaikesta joogasta huolimatta nimenomaan Isohammas oli perheessä se, joka piti muita hereillä kuorsauksellaan.

Sinä aikana, kun vanhemmat nukkuivat, Jääluu oli kontannut avain kädessään koko pensaikon läpi. Kun hän nousi seisomaan pensaikon toisella puolen, hänen silmänsä laajenivat lautasenkokoisiksi silkasta hämmästyksestä.

Nyt oli vaikeaa. kukaan ei tiennyt. Hyllystä löytyy:
Junichiro Tanizaki: Avain