sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Puistokemiaa

Aamulenkillä tavattiin Muusa, joka naisten tapaan innostui uudesta ja komeasta eli Jawasta. Mutta minä kestin sen kuin mies.


Lenkin jälkeen ensin syötiin ja sitten vain otettiin rennosti.


Tai olis rentouduttu, jos olisi saatu olla rauhassa. Häivy pois sen kameran kanssa ja heti!


Päivällä mentiin koirapuistoon, jotta "pomo" voi ottaa kuvia ilman hihnoja. Mehän mentiin kavereita tapaamaan ja viestejä lukemaan, eikä filmaamaan. "Pomo" jaksoi kyllä valittaa, että kuvissa on vain pyllynreikiä.


Höh! Pakkokos sitä on kuvata takaapäin.


Oli siellä muitakin koiria, kun mentiin ja lisää tuli, kun ne ekat lähti, mutta "pomo" on oppinut, että suurin osa ei tykkää kuvaajista.


Meiltähän ei kysytä mitään.


Jawa tutki koko puiston hyvin tarkkaan,


mutta onhan minunkin edellisestä käynnistä sen verran aikaa, että uudet lumet ja uudet jäljet olivat puiston peittäneet.


Jawa vahti syrjäsilmällä "pomoa". Varmaan vähän ihmetteli jatkuvaa kuvattavana olemista. Ei taida olla tottunut.


Minä en enää paljon jaksa välittää.


Kotona saatiin vähän aktivointia. Jawa tyhjensi melkein koko pallon ja senkin jälkeen, kun oli sen hylännyt, yritti estää minua saamasta sitä.


Katseli "pomoa" anovasti, että hänelle kaikki.


"En minä kerjää, enhän minä edes katso sinnepäin."

Ei kommentteja: