Luukku 8

Kännykät jaettiin vasta iltapuolella lauantaina. Kukaan ei oikein osannut keskittyä mihinkään, kun kaikki vain odottivat rakkaita kännyköitään. Kun Jääluu vihdoin sai luurin kouraansa, hän soitti heti äidille.

"Arvaa mitä. Me on opittu vaikka mitä ja minä olen..."

"Voi kulta, anteeksi, mutta minä en nyt ehdi puhua. Minun on juostava. Raskasta joulua -konsertti alkaa ihan just. Kiva, että kaikki on hyvin. Minä olen jo täällä ovella. Soita iskälle. Hän ehtii jutella."

"Epistä. Eikö kukaan ole tulossa edes hakemaan minua?"

" Minä en nyt pääse, kun tämä konsertti kestää niin pitkään, etten millään ehtisi sinne ennekuin te lähdette, eikä iskäkään jaksanut työviikon jälkeen lähteä ajamaan. Mutta pääsethän sinä muiden kanssa. Hei, hei nyt. Soita iskälle. Minun on mentävä."

"Tämä ei ole reilua peliä" ajatteli Jääluu. "En kyllä soita iskällekään. Olkoot! Paskat koko elämää!"

Jääluu sammutti puhelimen ja meni suoraan sänkyyn murjottamaan. Ei yhtään tehnyt mieli mennä iltapalalle kuuntelemaan muiden kotijuttuja.

 Pirjoriitta 6, Mako 1