maanantai 29. toukokuuta 2017

Rutiinit kunniaan


Aamuisin heti herättyä lähdetään pariksi tunniksi kasvimaalle. "Pomo" aikoo ilmeisesti kääntää koko palstan. Mitään se ei ole toistaiseksi sinne istuttanut, mutta parvekkeella on outoja multapurkkeja. Minulle tällainen pitempi aamulenkki sopii, sillä palstakeikan jälkeen tullaan aamukahville ja minä saan levätä.


Joku outo sosiaalisuudenpuuska "pomolla" on. Kutsui Epun ja Hepunkin meille kylään.


Mikäpäs siinä. Mukava oli leikkiä.
Kävi meillä naapurin koirakin, mutta se ei leiki minun kanssa, eikä "pomo" muutenkaan ottanut kuvia.


Eilen sitten käytiin Párekin kanssa lenkkeilemässä. Jostain syystä tavataan vain kerran vuodessa, vaikka "pomo" aina jaksaa muistaa sanoa, että olisi kiva tavata useamminkin.


Kyllä minullekin sopisi hyvin. Párekin kanssa reissaaminen sujuu ilman ongelmia


ja terassielämä kuuluu kesään.


Mentiin sitten sisälle asti, kun "pomo" ei osannut lähteä ajoissa takaisin. Sisällä vähän leikittiinkin Párekin kanssa


ja minä sain namuja!!! 



"Pomolla" ei oikein kuvaamiset onnistuneet. Paljon se otti kyllä epäonnistuneita otoksia. Käykää katsomassa Párekin blogista parempia kuvia.


Viime yönä oli ukkonen. Kyllä pelotti. "Pomo" ei meinannut herätä, mutta kun aikani valitin, se havahtui laittamaan verhot ikkunan eteen, jottei salamanläiskytys näkynyt. Jyrinä kuului, mutta "pomon" kainalossa selvisin hengissä, kun "pomo" silitteli ja rapsutteli. Nukahdin sitten lopulta ja heräsin aamulla tiiviisti kiinni "pomossa". Vähän noloa isolta mieheltä.

3 kommenttia:

Párek ja Palvelijatar kirjoitti...

Ai oliko ukonilma? Me ei kuultu mitään. Oltiin varmaan saatu yliannos happea ja nukuttiin täysin tajuttomina. Mukavaa oli tavata. Miten oikein kokonainen vuosi aina vierähtää tapaamisten välillä? Onko joku lyhentänyt vuodesta kuukausia? Tutkitaan uudet koiraystävälliset rantaterassit ja tehdään tutustumiskierros. Täytyy pysyä ajan hermolla :)

Mimmi kirjoitti...

Onpas sinulla ollut taas mukavia juttuja ja kavereita! :) Ja voithan sinä aina kertoa muille, että pomoa sinä vain rauhoittelit! ;)

pirjoanneli kirjoitti...

Kiitos kävijöille. Oudon pientä tekstiä oli tullut.