lauantai 24. joulukuuta 2016

Luukku 24


Jouluaatoksi kaikki kokoontuivat Mammuttilaan. Oli mukavaa, että Modoc oli palannut kotimaahan ja myös Shardik ehti juhlimaan ystävien kanssa. Aamupalalla mietittiin päivän ruokalistaa. Aattonahan pitää olla, riisipuuroa, rosollia, torttuja. Mutta ei kait mammutit kinkkua syö? Toisaalta vieraana on kaksi petoeläintä, jotka ehkä kaipaisivat lihaakin. Sovittiin, että hankitaan kaikkea ja jokainen saa syödä mitä haluaa. Jääluu sanoi, että hän syö vain pipareita ja karkkia, mutta Pitkähammas totesi, ettei sellaisella ruokavaliolla jaksa avata lahjoja. Jääluu lupasi syödä vaikka kinkkua, jos se siitä on kiinni, sillä tärkeintähän on kuitenkin lahjat. Modoc väitti, että tärkeintä on rakkaus.
Ja niin kului aattopäivä iltaan. Jääluukin jaksoi avata lahjansa ja nukahti tyytyväisenä. Muut valvoivat myöhään suunnitellen seuraavan vuoden retkiä. Ehkä mekin tapaamme taas ensi vuonna.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Luukku 23


Mukava oli Jääluun herätä aatonaattoaamuna, kun pääsi syömään aamupalaa Popolin kanssa. Pitkähammas oli keittänyt teetä kolmelle, mutta Popolia kiinnosti enemmän Jääluun aamumurot. Mielellään Jääluu jakoi muroannoksensa Popolin kanssa. Popol kertoili, mitä oli tehnyt vuoden mittaan ja kyseli, miten Jääluun koulu on sujunut. Jääluuhan oli jo koululainen, eikä mikään pikkuipana. Koulussa Jääluu oli oppinut lukemaan ja laskemaan ja tekemään kaikenlaisia kivoja juttuja. Jääluu oli myös tehnyt ihan omin käsin joululahjat kaikille. Nyt piti äkkiä tehdä jotain Popolillekin. Popol nimittäin aikoi viettää joulua mammuttiperheen kanssa. Jääluu kertoi myös Shardikin tulevan huomenna. Huomennahan on vihdoinkin aatto.

torstai 22. joulukuuta 2016

Luukku 22


Ihanaa! Aurinko paistoi ja pulkkamäkeen päästiin. 

Pitkähammas oli unohtanut piponsa kotiin, joten Hopeaturkki antoi kaulahuivinsa ja käski Pitkähammasta pukemaan se päälleen. "Ei tällainen kirjava huntu sovi itseäänkunnioittavalle mammuttiurokselle", nurisi Pitkähammas. "Itseäänkunnioittavalle urokselle ei sovi hankkia tautia juuri jouluksi, joten huivi päähän!" komensi Hopeaturkki, eikä asiasta keskusteltu sen enempää.

Päivä oli tosi mukava. Kaikki laskivat mäkeä mukkelismakkelis, kiipesivät takaisin ylös ja uudestaan alas. Aika kului niin huomaamatta, että kotiin mentiin vasta iltaruoalle. Jääluu oli niin väsynyt, että nukahti melkein heti. Jotain epämääräistä huomisesta ja vieraista kuului sen korviin juuri ennenkuin uni voitti.

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Luukku 21


Olihan kotona lunta. Oli myös aika hämärää, kun taivas oli pilvessä. Mutta ilma oli raikasta hengittää tropiikin kuumuuden jälkeen. Lunta oli satanut ihan äskettäin, joten ulkona avautui uljas uusi maailma. Kaikki halusivat kävelemään heti kotiin päästyä. Jääluu hinkusi mäenlaskuun, mutta Hopeaturkin mielestä oli liian myöhä: "Laukut pitää purkaa ja kaupasta hakea ruokaa aamupalalle ja oliko kaikki lahjatkaan pakattu. Joulu tulee. Ei nyt ehditä mihinkään mäenlaskuun." Jääluun alahuuli alkoi väpättää hälyttävästi, mutta Pitkähammas pelasti tilanteen lupaamalla, että huomenna mennään mäkeen, jos aurinko paistaa. "Voi, kun paistais," mietti Jääluu.

tiistai 20. joulukuuta 2016

Luukku 20


Loppulomalla vietettiin kulkurielämää, kierreltiin nähtävyyksiä, käytiin uimassa, syötiin herkullisia ruokia. Modoc oli loistava opas. Hän tunsi maan hyvin ja keksi joka päiväksi jotain uutta. Jääluu kyllä kiipeili koko ajan, mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Modoc jaksoi kuitenkin kärsivällisesti auttaa ja opastaa häntäkin. Mutta kaikki loppuu aikanaan ja niin kävi lomankin. Modoc jäi vielä ystäviensä luo, mutta Mammuttien oli aika ahtautua lentokoneeseen ja palata kotiin katsomaan, olisiko siellä talvi ja lunta.

maanantai 19. joulukuuta 2016

Luukku 19


No, olihan se uskomatonta. Siellä keskellä erämaata oli iso kenttä, jota ympäröi valtava kivinen katsomo. Jääluu kyllä sanoi, että penkki on kiveä kovempi, eikä sillä voi istua. Mutta valitus unohtui, kun kentälle asteli kaksi joukkuetta isoja ihmisiä. Kyseessä oli joku peli, jokin outo pallopeli. Pelin tuiskeessa huudettiin haavoittuneita ja kuolleita vaikkei missään näkynyt haavoja tai verta kuolleista nyt puhumattakaan. Modoc selitti pelin sääntöjä samalla, kun seurasi hellittämättä harmaiden miesten menestystä. Mutta ei se harmaa puoli loppujen lopuksi voittanut. Modoc oli vähän harmissaan, mutta totesi, että koko pelihän on niiden sinivalkoisten kehittämä, joten kait ne ovat parempia pesäpallossa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Heppu


Heppu tuli meille yökylään.


Mutta ei Heppu tottele Heppu nimeä vaan 


vaatii, että häntä kutsutaan oikealla nimellä eli Hessuksi.


Minua Heppu kyllä ymmärtää ihan hyvin.


Meillä on ollut oikein mukavaa.


"Pomo" halusi jostain syystä mukaan pari maisemaa eli aikaisen aamun


ja myöhäisen aamun. 
Lunta on satanut, märkää lunta. Sen huomasi lenkin jälkeen, kun Heppu oli kerännyt tassukarvoihinsa lunta yhden ison lumiukon verran. "Pomo" liotti niitä lämpimällä vedellä, kun ei saanut kaikkea muuten pois. Turhaa touhua. Olishan ne sulanut itsestäänkin.

Luukku 18


Mammutit olivat aika uupuneita päästyään vihdoin heinäaavikon läpi. Metsän reunassa oli valtava kanto, jonka vierellä mammutit levähtivät syötyään eväät. Modocihan ei väsyttänyt, koska hän oli tottunut arojen matkaaja. Niinpä Modoc pyyhälsi taas tiehensä huikaten mennessään: "Odottakaa hetki tässä. Minulla on teille taatusti mieleinen yllätys."

Kuten voi olettaakin, hetki venyi ja venyi. Pitkähammas ajatteli lähteä etsimään Modocia, kun oudot äänet pysähdyttivät hänet.  Ihmisiä oli jossain lähistöllä. Ihmisten puheet eivät kuulostaneet lempeiltä. Kyse oli pikemminkin kiihkeästä riidasta. Tämä ei tainnut tietää hyvää. Onneksi Modoc saapui samantien ja lähti johdattamaan joukkoa kohti ihmisiä. "Älkää nyt arkailko. Tästä tulee taatusti mukavaa."

lauantai 17. joulukuuta 2016

Luukku 17


Seuraavana päivänä mentiin heinäarolle, joka ei ollutkaan pelkkää heinikkoa. Siellä kasvoi monenlaisia varpuja ja pikkupuita, Isot kivet hankaloittivat etenemistä, eikä heinien takia nähnyt kovinkaan pitkälle eteenpäin. Mammuttiperhe alkoi jo hätääntyä. He eivät tienneet, miten ja mihin etenesivät. kenelläkään ei ollut kovin kehittynyt tiellä pysymisen taito tai suunnistusosaaminen. Kun paniikki alkoi kasvaa liian suureksi, Modoc lähti edellä raivaamaan tietä avarampia ahoja kohti.

perjantai 16. joulukuuta 2016

Hyvää matkaa Ragnar!


Rakas ystäväni Ragnar väsyi eilen taistelemaan tautia vastaan.



Melkein tasan vuosi sitten tapasimme ensimmäisen kerran.


Nyt olen vapaa
ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden,
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

Luukku 16


Se, mitä Jääluu näki, oli korkea terävähuippuinen vuori taivaanrannassa. Onneksi Modoc sanoi, että vuori on ihan lähellä hotellia, joten siellä voi hyvin käväistä. Ja niinpä tehtiinkin heti, kun sisäänkirjautuminen ja muut hotellimuodollisuudet oli hoidettu. Jääluu hyppi innoissaan ylösalas odotellessaan, että päästään matkaan. Modoc nauroi ja kysäisi: "Taidat olla oikea unelmansieppaaja. Saatko sen kiinni?"

Sai Jääluu unelmansa kiinni ja pääsi kapuamaan kohti vuoren huippua. Pitkähammas ja Hopeaturkki jäivät odottelemaan vuoren juurelle siksi aikaa, kun Modoc ja Jääluu kiipesivät ylös. Ylhäällä Modoc näytti alhaalla avautuvan heinäaavikon ja kertoi, että huomenna pakataan reput ja lähdetään etsimään villieläimiä.

torstai 15. joulukuuta 2016

Luukku 15


Lentomatka oli pitkä ja rasittava, mutta lopulta oltiin perillä punapyökin varjossa. Tosin punapyökkiä ei kyllä näkynyt missään. Modoc selitti, että lentokentät nyt ovat kaikkialla samanlaisia, sekavia,  kalseita, meluisia, harmaita. Mutta matkustamiseen kuului myös kaikki tämä odottelu ja tungokset. Jääluu ei kyllä olisi millään jaksanut odottaa, ei ainakaan seisoskella paikallaan. Istuttuaan monta tuntia paikallaan koneessa, hänen oli pakko saada purkaa energiaansa jotenkin. Onneksi kentän reunalle oli pystytetty kiipeilyseinä. Joku oli tainnut ajatella kärsimättömiä lapsimatkustajia. Jääluu kiipesi korkealle ja näki jotain uskomattoman ihanaa. "Tuonne mennään!" hän huusi.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Luukku 14


Jääluu katsoi avuttomana, Modoc yritti kavuta hiekkadyynin laelle. Ympärillä riehui myrsky. Aaurinkoa ei näkynyt. Hiekka meinasi peittää Modocin. Jääluu yritti huutaa apua, mutta kukaan ei kuullut. Jääluun oli pakko yrittää pelastaa Modoc ihan yksin. Jääluu aloitti toivottoman urakkansa, kun kaukaa kuului vaimea ääni: "Herää Modoc, herää. Grönlannin vihreät metsät odottavat." Jääluu avasi silmänsä ja näki Hopeaturkin. Hiekkamyrskyseikkailu oli unta, mutta matkaseikkailu ilmeisesti totta. Jääluu nousi nopeasti. kaikki oli valmiina lähtöön. Mihinkähän matka suuntautuisi.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Luukku 13


"Oijoi, oletpa sinä pieni", ihmetteli Jääluu. "Ja tuo paikka on kyllä ihan mahdoton planeetta. Oliko siellä mukavaa?" "Olihan siellä", vastasi Modoc. "Kyllä minä tykkään vaeltaa tropiikissa, joten eiköhän mekin pakata ja lähdetä matkaan. Minä menen nyt sopimaan aikataulusta ja päämäärästä vanhempiesi kanssa. Mene sinä nukkumaan, jotta jaksat huomenna matkustaa." 

Jääluu meni sänkyyn, mutta uni ei meinannut tulla, kun kaikki oli niin jännittävää. Pitkähammas, Hopeaturkki ja Modoc keskustelivat vaimealla äänellä suunnitelmista. Jääluu yritti kuunnella, mutta yllättäin uni voitti ja Jääluu siirtyi keskelle uniseikkailua.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Luukku 12


Modoc kaivoi esille kuvan, jossa hän roikkui omituisten kukkien keskellä. "Mikä tuon ruusun nimi on?" kysyi Jääluu innoissaan. "Ei se ole ruusu, se on orkidea." vastasi Modoc ja jatkoi: "Tämä tapahtui Borneon viidakossa viime vuonna. Olin siellä tutkimassa orkideojen sukulaisuuksia, kun villit apinat ykskaks juoksivat viidakon läpi. Jouduin kiipeämään kasvuston joukkoon turvaan. Onneksi ehdin alta pois ja selviydyin jatkamaan matkaa." "Ottivatko apinat tämän kuvan?" kysyi Jääluu. "Eivät ottaneet"naurahti Modoc, "Minun kameralla voi ottaa kuvia kaukolaukaisimella. Katsopas tätä seuraavaa. Senkin olen ottanut ihan itse."

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Pakkasaamun aurinko nousi

Luukku 11


Olihan se yllätys. Kotiovella odotti Modoc, joka oli tullut hakemaan koko mammuttiperhettä matkalle. Se, että lähdetään matkalle oli jo päätetty, mutta määränpää oli hämärän peitossa. Modoc etsi netistä sopivia matkakohteita ja Jääluu vahti vieressä, ettei jouduta väärille jäljille. Oli aika ratkaisevaa pitäisikö ottaa mukaan kompassi vai merikartta. Matkan suunnittelu oli tosi mukavaa, etenkin, kun Modoc samalla kertoi jänniä tarinoita aiemmista matkoistaan. Pitkähammas tuli kysymään, olisiko Modocilla jotain kuvia vanhoista matkoistaan. Olihan Modocilla.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Lauantai-illan huumaa


Aurinko nousi aamulla


ja laski illalla. 

Käytiin lenkeillä, syötiin, kävi vieraita. "pomo" neuloi.


Auringon laskun jälkeen vietettiin yhteistä koti-iltaa.


Otin aika rennosti.


Etsin mukavaa asentoa.


Lepäsin.


Jawa meditoi.


Ja lepäsi sen jälkeen.

Pitäis vielä mennä iltalenkille ja syödä ennen kuin päästään nukkumaan. Aika rankkaa meillä on.

Luukku 10


Jääluu odotti aivan hiljaa ja pian kiven takaa kurkistikin värikäs tukkatöyhtö ja toinen ja vielä kaksi. Kaarnakansa on siis oikeasti olemassa. Jääluun teki mieli huutaa vanhemmat katsomaan, mutta peikot olisivat varmaan säikähtäneet. Pienin uskalsi kiivetä varovasti kivelle kokonaan näkyviin. Se katsoi Jääluuta vähintään yhtä uteliaana kuin Jääluu sitä, Olisipa mukava leikkiä yhdessä. Mutta ykskaks kuului kimeä pimpelipom ja kaikki peikot katosivat jälkeäkään jättämättä. Pahuksen kännykät, mietti Jääluu. Pitkähammas kuunteli innostuneena puhelintaan, nyökkäili ja hymyili. Ja käsky kuului, että nyt äkkiä kotiin. Siellä odottaa yllätys.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Luukku 9


Kaarnamaailma oli aivan kansallispuiston keskustassa oleva lumeton alue, jossa ikuisesti puhalsi tuuli. Se ei ollut lempeä etelätuuli vaan aivan erilainen toinen tuuli, joka piti maan paljaana hyvinkin lumisina talvina. Siellä asui pieniä peikkomaisia olentoja, jotka olivat niin arkoja, että niitä harvoin pääsi näkemään. Jääluu yritti vaania ihan hiljaa, jos vaikka onnistuisi näkemään edes vilauksen yhdestä asukkaasta. Pitkähammas, joka epäili aina kaikkea sanoi, että turha niitä oli vaania. Kukaan ei ollut koskaan nähnyt kaarnakansaa. Tuskin niitä oli olemassakaan.  Mutta Jääluu tiesi, että hän onnistuu. Tuolla kivien välissä näkyi liikettä. Oliko siellä jotain. Nyt...

torstai 8. joulukuuta 2016

Luukku 8


Siinähän se oli ratkaisu Jääluun pulmiin, iso taivaaseen asti yltävä kelo. Jääluu kiipesi ketterästi ylös. Ei sieltä taivaaseen yltänyt, mutta kauas kyllä näki. Vuoria ja laaksoja oli silmänkantamattomiin. Tuolla kaukana juoksi susilauma ja vuorilla kiipeili kauriita. Ja kun katsoi ylös, näki kotkien liitelevän ylhäällä taivaan kannen alla. Jääluu ajatteli miten hienoa täällä olisikaan. jos olisi yö ja tähtiä, tähtien alla olisi vieläkin jännempää kuin näin päiväsaikaan.Jääluun haaveet keskeytyivät, kun Hopeaturkki huusi alhaalta, että pitäisi jatkaa matkaa, jotta ehdittäisiin käydä vielä siellä tärkeimmässä nähtävyydessä eli Kaarnamaassa. Kaarnamaa? Mikähän sekin on? Kait sitä on käytävä katsomassa.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Jawa kohtasi naisen


Tapahtui yhtenä päivänä koirapuistossa, että laumaan ilmaanti blondi, joka pani Jawn pään sekaisin. Ei siinä askel painanut, kun kirmasivat pitkin puistoa. Oli meitä muitakin, mutta ei blondi meitä noteerannut.





Luukku 7


Perille päästyään Jääluu huomasi, että eihän se kansallispuisto sitten ollutkaan hassumpi paikka. Se oli aika jännästi kannen alla oleva maa. Kun makasi selällään ja katseli ylös, näki taivaan, joka kaartui kuin katto koko puiston ylle. Jääluu mietti, olikohan se oikeasti katto vai oliko se samanlainen sinitaivas kuin kotonakin. Jotenkin se pitäisi saada tarkistetuksi. Pitkähammas komensi Jääluun ylös, jotta ehdittäisiin päivän aikana tutustua puiston ihmeisiin. Kulkiessaan Jääluu mietti koko ajan, miten pääsisi käsiksi taivaaseen. Juuri kun hän alkoi antaa periksi, eteen tuli loistava tilaisuus.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Luukku 6


Shardik joutui jatkamaan matkaa jo seuraavana päivänä, koska maailmanmatka ei edisty, jos jää pitkäksi aikaa samaan kaupunkiin. Jääluu oli vähän allapäin, sillä hän oli odottanut yhtä riemukasta päivää kuin eilenkin. Hopeaturkki lohdutteli, että kyllä tästä ihan kiva päivä tulee. Odotellaan bussia ja lähdetään tutustumaan yhteen kansallispuistoon. Jääluu ei paljon innostunut jostain kansallispuistosta. Se ei kuulostanut yhtään seikkailulta. Mutta pakko oli tehdä niinkuin vanhemmat sanoo, joten kun bussi tuli, kaikki nousivat siihen. Matka tuntui pitkältä ja tylsältä, mutta perille tultiin.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Luukku 5


Olihan se ihmeellinen paikka. Matkalla Pitkähammas kertoi, että nyt mentiin yhteen maailman vaarallisimmista paikoista. Hän kyllä sanoi myös, ettei kenenkään tarvitse pelätä, kunhan vain pysyttelevät ylhäällä. Rotkossa nimittäin asui basiliskoja ja lohikäärmeitä. Sinne jos joutui, pääsi hengestään. Jääluu oli aivan kauhuissaan, kun meinasi liukua mäkeä alas, mutta Shardik katseli kiinnostuneena ja odotti, että jäälohikäärme kömpisi kotipesästään ulos. Ja kun aurinko nousi, heräsivät lohikäärmeetkin. Olihan se upeaa katsottavaa, kun kaikissa sateenkaarenväreissä loistavat suomueläimet tanssivat yhdessä. Oli lohikäärmeiden tanssin päivä. Jääluu oli uupunut, kun illalla päästiin kotiin takaisin. Ja Hopeaturkki sanoi, että huomenna lähdetään matkalle. Ei kait kukaan jaksa tämän päivän jälkeen.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Luukku 4


Kun päivästä näytti tulevan kaunis, päätti Pitkähammas viedä Shardikin nauttimaan Suomen talvesta. Ennen lähtöä piti kuitenkin syödä kunnon aamupala, jotta kaikki jaksaisivat ulkoilla koko päivän. Hopeaturkki rupesi tekemään ruokaa ja Pitkähammas meni vierashuoneeseen herättämään Shardikia. Ja mitä hän näkikään! Jääluu nukkui Shardikin kainalossa. Eipä tainnut enää pelätä. Pitkähammas herätti molemmat aamupalalle, Mukavaa oli syödä yhdessä. Ruokailun jälkeen puettiin ulkoiluvaatteet ja lähdettiin ulos. Pitkähammas lupasi, että reissusta tulisi mielenkiintoinen.