keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Jawan puheenvuoro


Minä en ole ihan varma, miksi olen täällä.


Minä olen siis Jawa, porokoira.


Olen tuon lunnin kaveri kyllä.


On tässä taas useamman kerran käyty parvekkeella maisemia katsomassa.


Täällä on aika pieni parveke. Kotona on iso ja siellä saa olla usein.


On me käyty toki ulkonakin,


koirapuistossa lähinnä.


Minä liikuskelen harkitusti,


mutta tuo lunni juoksentelee päättömästi ympäriinsä.


Silloinkin, kun se pysähtyy, se on kuin lentoonlähdössä.


Kun minä pysähdyn, niin se on siinä.


Mutta toki minä tutkin puiston,


luin huolellisesti viestit


ja harkitsin tarkkaan, kannattaako vastata.


Ei sitä sovi roiskia ihan mihin vain.


Minun pitää tietenkin toimia valokuvamallina aina, kun olen täällä.

 Tuon lunnin omistaja on nyt jollain kamerakurssilla.


Sille on viimeksi opetettu kameran valaistustoimintoja, joten nyt ollaan eri tavoin valasituneita.


Henkilökohtaisesti olisin sitä mieltä, että lisätreeni noissa säädöissä ei haittais.


Onneksi jotain pysyvääkin tässä kuvauksessa on: horisontit ovat edelleen huiskinhaiskin.


Tuo lunnin omistaja väittää oppineensa, että kuvaaja saa päättää, mikä kuva on hyvä. On kuulemma henkilökohtainen näkemys, joka tulee kuvissa esiin. 


No, puistossa tuli näkyviin kaikenlaisia näkemyksiä. Tavattiin muitakin koiria.


Tämä tyttö olisi halunnut leikkiä koko ajan. Tuota lunnia kurmutti aikalailla vaikka minä leikkisin paljon mieluummin.


Tänään käytiin vielä illansuussa ihailemassa auringonlaskua.


Minä en niin noista auringoista välitä, mutta lumen alla oli myyriäkin. Kuulin selvästi, kun ne juosta kipittivät käytävissään. Yritin kaivaa niitä esille, mutta aina ne ehtivät karkuun.


Mutta aina se kannattaa kaivaa. Joskus voi tärpätä.


Ihan ok täällä on olla, kun pääsee välillä hankeen kahlailemaan. Että olkaa ihan huoleti siellä kotona. Kyllä nää musta huolen pitää.

torstai 18. helmikuuta 2016

Se siitä lenkkeilystä


 Työorientoituneena ihmisenä "pomo" kehitti itselleen kunnon taudin eläkeviikoiksi, jotta on sitten taas iskussa, kun menee töihin kuulemaan kohtaloaan. Nyt sitten vain ihan peruslenkit taas kerran vedetään ja muuten kotona lojutaan. "Pomosta" ei ole oikein mihinkään, mutta eihän se ikinä kait niin sairas ole, ettei noita taivaita kuvaisi. Niinpä minäkin pääsen välillä hengittämään ulkoilmaa.


Aurinko alkaa lähestyä taivaanrantaa


ja häviää näkyvistä jättäen vain väriä pilviin.


Eilen olisi ollut hieno ulkoilupäivä. Tänään on ilmeisesti pilvisempää, mutta samapa se on täällä sisällä ollessa.


Aamuaurinko oli kyllä tänäänkin hieno, mutta katsotaan, mitä päivästä tulee. "Pomo" jopa mittailee kuumetta välillä, kun kuvittelee olevansa oikeasti sairas. Saa vain alilämpötiloja eli kylmenee. Tänään sen kuulemma pitäisi hoitaa jotain juttuja. Epäilen, ettei onnistu. Mutta onhan se päivä huomennakin.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Viikot vierii... päivät päättyy...


...hetket katoaa...


...elämämme valuu hukkaa...


...jollen ennen kuolemaamme saa...


...rakkauttamme kukkaan...


"Pomo" osaa kasapäin outojen laulujen sanoja. Niitä se aina hoilailee etenkin ollessaan hyvällä fiiliksellä. Ei ole viimeaikoina paljon hoilaillut, eikä paljon muutakaan. Piti kolme päivää lomaakin muka siivotakseen. Ei todellakaan siivonnut. Sen verran ryhdistäytyi, että osti ruukkuyrttejä ja siirsi ne isompiin ruukkuihin muka kasvamaan. Yrtit kuoli. Ruusut vielä sinnittelee.


Siivoamisen sijaan liukasteltiin tuonne rantaan, joss on koko talven oleillut valkopäätiainen.


Ei kait me sitä nähty, mutta onpahan käyty paikalla. "Pomo" sanoi, että ehkä voidaan mennä toistekin, kun nyt on tätä eläkettä pari viikkoa. Aika stressaantunut tuo "pomo" on noista eläkeasioista, kun ei tiedä, saako potkut vai ehtiikö eläkkeelle. Kyse ei ole kovin monesta viikosta, mutta tiedä häntä.


Kun "pomo" on todennut, että pitäisi jotenkin aktivoitua, on aloitettu taas lenkkeily. Minun kannalta ihan hyvä, että päätti satsata kävelyyn eikä esim. kuntosaleiluun. Aurinkokin paistoi yhtenä päivänä vaikka hyvin me kävellään räntäsateessakin. Tosin nyt "pomo" keksi ruveta kehittelemään flunssanpoikasta.


Minusta on kiva juosta vapaana säässä kuin säässä, mutta "pomo" ei kanna kameraa mukana kuin joskus.


Auringon paistaessa "pomo" huomasi tehneensä jälleen kerran väärän valinnan. Uudet lasit on auringossa tummuvat, joten nyt "pomon" maailma näyttää aina synkältä. Eikä auta vaikka aurinko menisi pilveen, sillä vaaleneminen kestää ja kestää. Tummuminen tapahtuu hetkessä. Nyt "pomo" miettii, onko ilman laseja vai vanoilla laseilla. Se kun haluaisi ihailla auringon valoa ja sinistä taivasta. Uusia laseja ei nyt edes ajatella, sillä saattaa olla, että "pomo" joutuu hankkimaan hampaan. Hammas maksaa moninkertaisesti lasien verran.


Piristystä elämään toi ystävältä saatu ystävänpäivänkukka.

maanantai 8. helmikuuta 2016

"Pomo" ei vain viitsi


...siis kirjoittaa tänne mitään. 


Ei  se kyllä paljon mitään muutakaan viitsi edelleenkään.


Odottelen, josko se joskus jotenkin ryhdistyisi. Ilmoittelen, jos näin käy. Toistaiseksi vain odottelen.


perjantai 5. helmikuuta 2016

Minä tykkään auringosta


Se on kiva, kun aurinko paistaa. Silloin "pomokin" suostuu liikkumaan vähän enemmän


ja ennenkaikkea minä saan liikkua. Tykkään kovasti peuhata lumessa, etenkin tuollaisessa juuri sateneessa pehmeässä koskemattomassa lumessa.


Joudun tietenkin välillä poseeraamaan, mutta onneksi ei kovin paljon. Tänäänkin näyttää ilma hyvältä, joten ehkä lenkkeilyä on tiedossa. Tosin luvassa oli lenkkiä Epun kanssa ja nyt ei olekaan. Epulla on kuulemma juoksut alkamassa ja minä en saa silloin sitä tavata. En ymmärrä, miksei, koska silloin Eppu olisi erityisen kiva.