lauantai 26. joulukuuta 2015

Onnistuneet ulkoilut


Aamu alkoi kauniina. Käytiin ekalla lenkillä auringon noustua. Puolen päivän aikaan tehtiin pikalenkki, kun "pomo" sai lainaan Star Warsit. Aikoo tämän loppuvuoden viettää niitä katsoen. Ehkä ei ihan koko aikaa kuitenkaan. Ei se vielä niitä ole ehtinyt ajoittaa. Huomenna kuulemma. Tänään käytiin vielä pitkällä iltapäivälenkillä, kun oli niin kaunis ilma. "Pomo" otti kännyllä kuvia minusta. Ohikulkeva perhe kommentoi "Onpa siinä taitava poseeraaja." Niitä poseerauksia ei kuitenkaan voida näyttää, koska nyt ei saada kuvia siirtymään kännystä koneelle. "Pomo" sai kännyyn muistikortin, jotta voi ottaa enemmänkin kuvia. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut, että ne jää ikuisesti sinne. Joudumme ehkä kääntymään nuorison puoleen pulman ratkaisemiseksi. Mutta se ulkoilujen onnistuminen näkyy seuraavassa kuvassa.


Kauniisti aurinko paistoi, mutta me oltiin sisällä.


Hyvää oli se, että paisteesta huolimatta satoi lunta eli ei ollutkaan hyvä ulkoilusää. 


Kovastihan tätä on odotettu, siis lunta.
 

Kuvattiin siis jokainen hiutale, koska ne vain painuivat maahan ja hävisivät. Ei ollut lunta eikä sadetta, kun käytiin iltalenkillä. Mutta pikkupakkasta oli ja kevyt hengittää.

Joulua kuvina


Aattona oli aurinkoista ja kaunista, mutta muuten on kyllä jaksanut vettä sataa ja ennenkaikkea tuulla. Nytkin makailen tiukasti "pomon" jaloissa kiinni pöydän alla, kun niin ulvoo ja ulisee, etten oikein yksin uskalla olla. "Pomo" on taas virittänyt Adaptil-haihduttimen makkariin, jotta en ihan pniikissa olisi. Kyllä se auttaa, mutta ollaan me onnellisia, että päästään uudeksi vuodeksi pois täältä. Onneksi vielä ei ole paukuttelu alkanut.


Sylihoitoa sain sekä aattona


että eilen.


Ja tietenkin se joulun tärkein juttu eli lahjat oli mukana. Lahjoja käytiin ensin aattona jakamassa isommalla porukalla


ja sitten vielä illalla kotona, kun kotikennelkin oli minua paketeilla muistanut.


 Pehmoleluja sain (Miten niistä ei ole kuvia?) jatassupyyhkeitä, mutta onneksi myös herkkuja. "Pomo" nimittäin on syönyt niin paljon herkkuja, että on ähkyssä koko ajan, joten lienee oikeus ja kohtuus, että minäkin saan jotain. "Pomo" tosin säätelee minun herkkujen syöntiä tiukalla otteella. Omaansa ei ilmeisesti kykene, joten pätee sitten minun syömisten kanssa.


Muuten onkin aikalailla oltu kotosalla. "Pomo" lukee ja minä nukun, mutta välillä pitää ulkomaailmaakin tarkkailla. Joillakin lenkeillä olen jopa saanut kamujen kanssa irti juosta täällä kotinurkilla, kun on ollut niin huono sää, ettei kukaan muu kuin koiranomistaja lähde ulkoilemaan.

Mukavaa joulunjatkoa kaikille. Edelleen kaivataan joitakin osoitteita ja kirjatoiveita.

torstai 24. joulukuuta 2015

Lämmintä jouluaattoa


Kiitos kaikille joulukalenteriin osallistujille. Anita voitti, mutta kaikille on luvassa palkinto, joten saisimmeko osoitteita ja kirjatoivomuksia Anitalta, Nettikaverilta ja Párekilta, sillä toisin kuin Anita epäili vain Jawa meillä vierailee ja kirjahyllynkin näkee. Jawalta tarvitaan siis vain toivekirjaluettelo. Osoite on pirjo.a.pekkarinen at gmail.com Koska minä olen pokkari-ihminen, kirjojen pitää olla pokkareita. Voitte toki ilmoittaa vain osoitteen, mutta sitten on olemassa vaara, että osun sellaiseen, joka jo on hyllyssänne. Jos ette halua kirjaa, niin ilmoittakaa osoite ja jalankoko. "Pomo" neuloo sukat. Minulla oli tämän kanssa sen verran mukavaa, että ehkä ensi vuonnakin tutustutaan Mammuttien joulukuuhun.

Joulukalenteri luukku 24


Aattoaamu valkeni Mammuttilassa. Jääluu heräsi innostuneena. Vihdoinkin aatto. Ihan ensimmäiseksi koko perhe kokoontui syömään isän keittämää riisipuuroa, sillä jotain traditioita piti noudattaa. Aaattohan on kaikille jännää aikaa, mutta Jääluu oli niin täpinöissään, ettei meinannut pysyä nahkansa sisällä. "Joko? Joko? Joko?" Se kyseli koko ajan, nuuski paketteja ja häiritsi vanhempiaan. Äiti pysyi kuitenkin lujana. "Ennen päivänlaskua ei voi avata lahjoja. Keskitalven päivät ovat niin lyhyitä, että pimeän tuloa pitää jaksaa odottaa. Mehän voimme katsoa vaikka elokuvia. Painajainen ennen joulua ja Saksikäsi Edvart ovat aina kuuluneet aattoon yhtä varmasti kuin joulurauhan julistus." Niinpä leffat katsottiin, joulurauha julistettiin ja päivä matoi hitaasti eteenpäin, eikä aurinko vain laskenut. Kun Jääluu ei rauhoittunut, sanoi Pitkähammas: "Nyt mennään ulos kävelylle, jotta jaksetaan sitten illalla syödä kunnolla." "Ja jakaa lahjat," Lisäsi Jääluu. "Ja jakaa lahjat," nauroi Hopeaturkki. Kaikki lähtivät siis ulos. Mukaan pakattiin tietenkin vähän evästä, sillä eihän retki ole mitään ilman evästaukoa. Evästauko pidettiin isolla kalliolla. Hopeaturkki ja Pitkähammas istuivat kaikessa rauhassa ja Jääluu juoksenteli ympäriinsä, kunnes aurinko alkoi laskea. Silloin oli pakko päästä kotiin.

Ja niin Jääluu pääsi avaamaan paketteja ja vanhemmat pääsivät syömään kaikkia herkkuja. Joulu oli tullut Mammuttilaankin.

Aamuvirkku nettikaveri tiesi:
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
Pistetilanne Anita 13, Nettikaveri 9, Jawa 6½, Párek 1½

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 23


Aatonaatto Mammuttilassa oli ollut  täynnä hälinää, kun kotia siivottiin, ruokaa laitettiin ja ehkä pakettejakin vielä käärittiin. Illalla Jääluu pyysi Pitkähammasta kertomaan sadun Joulupukista ja Petteri Punakuonosta. Äiti avasi yhden kirjan ja näytti kuvaa Jääluulle. 

"Mikä tuo on? Ei tuo ole Petteri."

"Minä kerronkin ajasta ennen Petteriä" sanoi äiti ja aloitti: "Kauan, kauan sitten kaukaisessa galaksissa asui kansa, joiden nimi oli jawa. Jawat olivat pieniä, ruskeakaapuisia hiekkaerämaan asukkeja. Koska porot eivät voineet lentää Tatoiine planeetalla, piti joulupukin käyttää muita ratsuja viedessään lahjoja, sillä lahjoja piti jawojenkin saada. Joulupukki kyseli monilta otuksilta, mutta kaikki kieltäytyivät niin pitkästä matkasta. Lopulta talviyön lohikäärmeet lupautuivat vetämään joulupukin rekeä.  Vuosisatojen ajan lohikäärmeet lensivät Korvatunturilta Tatoiinelle vieden lahjoja pikkuihmisille. Voi olla, että ne lentävät vieläkin. Sen tietää vain Joulupukki. Matka onnistui aivan erinomaisesti, koska joulu Tatoiinella on meidän kesän aikaan ja ajanlasku on muutenkin erilainen. Mutta huomenna on meidän jouluaatto ja Petteri johtaa Joulupukin matkaan. Voi olla, että sinäkin saat jotain lahjoja, joten pistäpä nyt silmät kiinni ja rupea nukkumaan."

Jääluu nukahti ja heräsi aattoaamuna innoissaan.

Anita oli taas tarkkana
Weis & Hickman: Talviyön lohikäärmeet
Pistetilanne Anita 13, Nettikaveri 8, Jawa 6½, Párek 1½

tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 22


Arkku aukesi napsahtaen ja sieltä ryöpsähti kultaa ja jalokiviä kaikkien nähtäväksi. Jääluu häikäistyi tästä kaikesta ja mutisi itsekseen: "Eivät ole mitään köyhää väkeä nämä peikot." Jääluu hiveli kärsällään kauniita sileitä helmiä ja katseli kirkkaita värejä. Iso peikko kysyi, saisiko hän pitää avaimen itsellään. Tietenkin Jääluu antoi avaimen pois, koska sehän oli löytötavaraa ja kuului palauttaa omistajalleen.

Peikot pyysivät Mammutteja kotiinsa kahville. Jääluulle luvattiin limsaa ja keksejä. Isoin peikko laittoi arkun taas lukkoon  ja lähti kantamaan sitä kotiaan kohti. Muut seurasivat hilpeästi jutellen. Peikkojen luolassa päivä kuluikin mukavasti iltaan asti. Jääluu leikki pikkupeikkojen kanssa ja vanhemmat puhuivat keskenään metsän tilanteesta. Oli kuulemma ollut puhetta kaivoksen perustamisesta ihan peikkojen luolan vieraan, mutta onneksi aikeesta oli luovuttu. Nyt oli vireillä suojelupäätös. Peikot toivoivat kovasti, että koko metsä saataisiin luonnosuojelulain piiriin jolloin heidän tulevaisuutensa olisi turvattu. Täällä he voisivat elää rauhassa, erossa ihmisistä. Ja niinhän siinä kävi, että kun Mammutit jäivät vielä kuuntelemana iltauutisiá yhdessä peikkojen kanssa, niin uutisten lukija ilmoitti, että suojelupäätös on saanut lainvoiman. Voi sitä iloa, mikä peikkolassa vallitsi.  Peikot olivat niin iloisia, että antoivta Mammuteille kaulanauhat jokaiselle ja halusivat ehdottomasti viedä heidät kotiin. Olipa se kyytiä, kun mammutti istui ison peikon niskassa ja peikko harppoi valtavin askelin halki metsän.

Vielä ennen nukahtamistaan Jääluu muisti sanoa: "Olipa kiva päivä".

Anonyymi nettikaveri tiesi:
Fjodor Dostojevski: Köyhää väkeä
Pistetilanne Anita 12, Nettikaveri 8, Jawa 6½, Párek 1½

maanantai 21. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 21



Niin koitti kauan odotettu maanantai ja Jääluu pääsi katsomaan kaupungin valoja. Se olikin uskomaton näky. Ei Mammuttilassa ollut koskaan moista ollut. "Onko tämä nyt se kaupunki?" kysyi Jääluu. "Tämä on osa kaupunkia. Tämä on ostoskeskus." vastasi Hopeaturkki. "Mikä on ostoskeskus?" kysyi Jääluu. Hopeaturkki mietti pitkän tovin ja selitti sitten:

"Monille ihmisille elämän koreus on hyvin tärkeää. Jotta ihminen kykenisi hankkimaan kaikkea koristetta elämäänsä, täytyy jonkun sitä hänelle antaa. Ihmisillä ei kuitenkaan ole tapana antaa jotain vaan kaikkea myydään ja ostetaan. Ostoskeskus on paikka, jossa tätä myymistä ja ostamista harjoitetaan tuntikausia. Niinkuin näet täällä on paljon ihmisiä. Etenkin näin ennen joulua, ihmisten ostokiihko kasvaa huippuunsa. Tätä kiihkoa jatkuu viikkokausia, sillä joulukiihkon jälkeen seuraa alennusmyyntikiihko. Ihmiset ostavat koreutta, kauneutta, tarpeellista ja hyvin, hyvin paljon myös turhaa. Tällaisesta isosta ostoskeskuksesta sitä kaikkea saa, jos on rahaa."

"Minulla on ne viisipenniset mukana" innostui Jääluu. "Voinko minä ostaa jotain koreaa niillä?"

"Ei taida enää ne pennit kelvata mihinkään, mutta voidaan me yhdet valot ostaa kotiin, jos kovasti haluat." sanoi Hopeaturkki. 

Tietenkin Jääluu halusi. Valot ostettiin ja lähdettiin kotiinpäin. Pitkähammas halusi kävellä, kun kerran oli kaunis ilma. Metsäpolulla vastaan tuli peikkolauma. Jääluu vähän pelästyi, mutta Hopeaturkki rauhoitti häntä sanoen: "Peikot ovat ystäviäni, mukavia ystäviä." Kaikki tervehtivät peikkoja ja Hopeaturkki kysyi, miksi he ovat näin kaukana luolistaan. Isoin peikko näytti arkkua, joka oli hänen kainalossaan ja sanoi: "Avain on hukkunut. Olemme etsimässä sitä."

Jääluu rohkaisi mielensä ja sanoi: "Minulla on kyllä yksi avain. Pitäisikö sitä koettaa." Jääluu ojensi rannalta löydetyn avaimen peikolle ja peikko  yritti avata sillä isoa arkkua.

Anita taitaa olla voittaja, kun kerää lisäpisteitäkin
Eino Leino: Elämän koreus
Pistetilanne Anita 12, Nettikaveri 7, Jawa 6½, Párek 1½

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 20


Sunnuntai päivä eli vasta huomenna olisi kaupunkimatka luvassa. Mitä ihmettä kivaa voitaisiin tälle päivälle keksiä? Hopeaturkki ehdotti, että mennään mummolaan. Jääluullehan tämä sopi erinomaisesti, joten matkaan. Mummolaan mentiin junalla. Sekin oli ihan mukavaa, mutta mukavinta oli tietenkin kaikki mummolan eläimet. Oli koiria, kissoja, lehmiä, lampaita ja hevosia. Niiden kanssa pitkä sunnutaipäivä kului mukavasti. Vasta ihan illan suussa lähdettiin kotiin päin.

Kotimatkalla Mammutit katselivat ohikiitäviä maisemia. Juna pysähtyi pitemmäksi aikaa asemalle, jonka nimi oli Viidakko. Ikkunasta avautui rehevä sademetsä. Auringon valo siilautui korkeiden puiden läpi ja aluskasvillisuus oli niin tiheää, ettei edes palava pensas tai sydäntuli olisi näkynyt viidakon keskeltä. Hopeaturkki kertoi Jääluulle niistä ajoista, jolloin hän oli maailmanmatkalla ja kävi tietenkin myös sademetsässä.

"Silloin olin vielä ihan nuori vasikka ja täynnä seikkailunhalua. Matkustin sellaisella halvalla lipulla, jolla pääsi moneen maahan. Sitä sanottiin interreilaamiseksi. Minulla oli vain reppu mukana, nukuin usein ulkosalla ja välillä melkein näin nälkää, kun rahaa ei ollut. Mutta sademetsässä riitti syötäviä kasveja ja hedelmiä. Ihme kyllä en pahemmin edes sairastunut siellä vaikka söin summamutikassa kaikkea eteeni osuvaa. Mutta ei sademetsä ole Mammutille sopiva paikka, ei ainakaan villamammutille. Turkissa tuli kuuma. Minä viihdyin huomattavasti enemmän aroilla ja Siperiassa."

Jääluusta oli jännää, että isä oli joskus ollut vasikka, hassua suorastaan.

Juna puksutti eteenpäin ja Mammutit palasivat kotiin.

Jawan ihminen oli oikeassa
 Orson Scott Cardin: Sydäntuli
Pistetilanne Anita 10½,  Nettikaveri 7, Jawa 6½, Párek 1½