torstai 31. heinäkuuta 2014

Ja mä taivalsin halki ... Suomen

Aulikin, Epun ja tietenkin Mûmakin kanssa tein synttäriretken pohjoiseen. Oli erittäin onnistunut matka. Ukkosia onnistuttiin välttelemään lähes täysin  ja ne muutamat sateet osuivat yöaikaan tai autoilupätkille. Olisko johtunut siitä, että sadevaatteita oli rutkasti mukana. Repusta löytyi ötökkäkarkotteitakin useampaa laatua, joten verenimijöitä osui kohdalla  yhden käden sormilla laskettava määrä. Täällä kotipuolessa kyllä itikkaa riitti tuossa iltalenkillä. Otin jokusen kuvan ja valkkasin niistä tällaisen otoksen tänne.


Ensimmäisenä päivänä matkattiin Muhokselle, jossa oli varattuna pieni mökkerö. Ilma oli aika lämmin, joten osa seuruetta joutui nukkumaan kuistilla. Minä olin niin väsynyt, että kuumuus ei haitannut.


Joessa käytiin uimassa eli tuli minunkin talviturkki heitetyksi vihdoinkin. Oli lämmintä vettä, joten mikäs siinä polskiessa. Mökki oli koko alueen reunimmainen, joten saatiin olla rauhassa. Tosin yöllä kuulemma riitaa ja huutoa riitti. mutta minähän nukuin enkä kuullut mitöään.


Seuraavana aamuna juotiin kahvit ja syötiin aamupala kaikessa rauhassa ennenkuin jatkettiin matkaa.


Mentiin Keminmaalle tapaamaan Mûmakin äitiä ja kasvattajaa. Yritin ottaa kuvia, mutta kun lunneja vilisti laumassa, ei siinä paljon onnsituneita tullut. Mutta tässä jotain.





Paikalla oli lunnien lisäksi tietenkin myös Miina



ja Helle.



Matka jatkui pohjoista kohti lämpimässä säässä, joten välillä piti vilvoitella.

 Napapiiri ylitettiin asianmukaisesti eli ikuistettiin itsemme viivalla.


Yöpymispaikkamme oli Äijäkoskella Muoniossa. Ylellisin asumuksemme tällä matkalla, täydellinen keittiö, oma sauna, jossa tietenkin kylvettiin sekä televisio, jotta voimme päivittää ukkosrintamien liiikkeet. Mutta parasta oli koski, joka kohisi talon ohi.


Ilta oli kaunis ja taivaalla olevat pilvenriekaleet kuvauksellisia.


Aamulla tehtiin vielä viimeiset koskenrantakävelyt ja sitten vain eteenpäin.


 Kun oltiin lähistöllä, pyörähdettiin Pallaksellakin.


Kovin kauan ei viivytty, mutta pääsi Mûmak kuitenkin poseeraamaan Pallaksen rinteellä.


Ja aina vain pohjoista kohti matkattiin. Taivaalla näkyi ukkospilviä, joten ulkoilutettiin koirat hyvän sään aikaan. Aulikkikin käytti tilaisuutta hyväkseen ja otti kuvia.


Kun rantaan johti pitkospuupolku, mentiin tietenkin sinne.


Oli ajateltu, että koirat voivat juoda joesta vettä, kun niille ei oikein kelvannut kupissa oleva vesi. Tässä kohti tuli kuitenkin se koko matkan ainoa ukkosenjyrähdys, joten mentiin vauhdilla autoon turvaan.


Ukkosen ja meidän matkat kulkivat kuitenkin eri suuntiin, joten Muotkantakkassa päästiin taas jaloittelemaan.


Siitä pieni punainen auto laskettelikin sitten alas Kilpisjärvelle.


Pieni mökki täynnä ikkunoita, odotti meitä täälläkin. Majoitukset oli varattu etukäteen, koska joka paikkaan ei pääse koirien kanssa.


Koirat olivat ilmeisen tyytyväisiä majoituksiin.


Koska ilta oli vielä nuori lähdimme kohti Mallaa, jossa en ole koskaan käynytkään.


Koivuvyöhykkeessä oltiin pitkään, mutta hissukseen rupesivat maisemat avartumaan.


Poroja oli tunturissa paljon. Muualla ei niitä paljon nähtykään. Eppu oli poroista äärettömän innostunut. Mûmak ei oikeastaan piitannut ollenkaan. Pilvet peittivät näkyvyyttä. Me oltiin itsekin pilvessä.


Täältä löytyi myös ainoat lumikinokset


ja tietenkin se Mallan putous.


Tuolla jossain olisi ollut myös kolmen valtakunnan rajapyykki, mutta me palattiin takaisin majapaikkaan ja mentiin nukkumaan.


 Seuraavana aamuna Malla kylpi kirkkaassa auringonpaisteessa,


mutta me suunnattiin Saanalle.


Edellisenä päivänä Saana oli pilvien peitossa ja seuraavana myös, mutta juuri nyt siellä paistoi aurinko.


Sitten viimekäyntini Saanan rinteeseen jyrkimpään kohtaan on rakennettu portaat helpottamaan kiipeämistä. Portaita on noin 740 kappaletta, joten siinä saa askeltaa.


Matkan varrella toki pysähdeltiin ihailemaan maisemia, kuvaamaan ja lepäämään. Mallahan se tuolla taustalla on


ja Ruotsin tunturit täällä.



Huipulla oli tungosta, joten kuvien jälkeen siirryttiin hiukan syrjemmälle,

 
sillä meillähän oli mukana juhlajuomaa.


Päivä sen kuin kaunistui siinä istuskellessa. Ruotsin ja Norjan tunturit näyttivät kylpevän auringossa.



 Koska alaskin oli palattava turvallisesti ei koko pulloa voinut tyhjentää huipulla.


Alaspäin hölskyessään kuohuviini kyllä muuttui kuohuttomaksi, mutta pääasia, ettei jälkeen jää roskia. Sen verran voimia vaativaa kipuaminen oli, ettei enää kaivannut muuta kuin ruokaa, saunaa ja unta.


Seuraavana aamuna jätettiin Kilpisjärvi taakse. Sää oli hyvä, joten poikettiin Iiton palsasoita katsomaan.


Ainahan ne ikuroudan muodotamat kummut ovat kiehtovia.




Minähän kuvasin - tai ainakin yritin kuvata - paljon kukkia. En nyt kuitenkaan laita niitä kuvia tänne lukuunottamatta yhtä tärkeää eli horsmaa.


Tässä on tavallisen horsman lisäksi valkoista horsmaa, jonka Aulikki bongasi auton ikkunasta ohiajaessaan.


Merkittävimpiä olivat kuitenkin tavalliset horsnat, sillä ne värjäsivät kaikki tienvieret kauniin pinkeiksi.



Viimeinen matkayö vietettiin Nallikarissa.


Siellä oli merenrantaa, jossa kahlata


ja hienoja auringonlaskuja ihailtavaksi.



Tänään sitten tultiin kotiin. Ei huvittanut kuvata. Onneksi ukkosilta vältyttiin.

Suuri kiitos Aulikki ja Eppu kaikesta!