lauantai 24. lokakuuta 2015

Taas outo aamu


Ei tässä meidän elämässä tunnu olevan mitään holttia. Ei ollut aamulla mikään kiire mihinkään. "Pomo" vain kahviaan joi ja luki kirjaa. Minä kävin välillä katsomassa, että jokohan mentäis. Kun ei näyttänyt liikettä syntyvän, menin takaisin nukkumaan ihmetellen, että mitähän nyt.


Lähdettiin sitten lopulta uloskin. Poseerattava oli taas. Pitää kuulemma käyttää kaikki tilaisuudet saada kuviin syksyn värejä. On ollut tuulia sen verran paljon, että kovin paljaita ovat jo puut. Tuulista puheen ollen voin sanoa, että eipä se meteli kotona ole myrskyillä vähentynyt. Yhä kolisee katto, vinkuu nurkat ja ujeltaa kaikkialla. Veto on kyllä kadonnut ainakin suurimmaksi osaksi. Edes parvekkeen ovesta ei tuule. Remontti siis toimii.


Ei kuulemma hihnaa nyt oteta pois, kun on muitakin liikkeellä ja ollaan ihan lähellä useaakin kävelypolkua, joilta voi yllättäin koiria ponkaista esiin. Minulle se nyt on sama onko hihnaa vai ei, mutta voisin jo jatkaa matkaa, jotta pääsisin aamutoimet suorittamaan.


Lenkki alkaa taas kääntyä kotiinpäin, eikä ketään ole missään. Ei niitä ulkoilijoita sitten kuitenkaan nähty missään ketään. Oli kuulemma alkuperäisenä suunnitelmana, että tänään tehdään joku kotiseuturetki, mutta nyt "pomo" epäilee olevansa liian väsynyt moiseen. 


Minkähän sitä nyt niin kovin väsyttää. Sanoo, että oli raskas työviikko. Epäilen. Jospa sitä väsyttää se, että oli eilen jossain iltaa viettämässä ja minun iltalenkkini meni myöhäiseksi.

Se, mikä tässä aamussa on omituisinta, on, ettei "pomo" lähtenyt mihinkään, kun tultiin lenkillä. Avasi vain telkan, otti neuleen ja kirjan ja avasi läppärin. Aikookohan se olla pitkäänkin täällä. Minä olen käynyt tarkistamassa viiden minuutin välein, että olisko havaittavissa jotain liikehdintää. Kun kyselin, että eikö ole kiire töihin, niin ilmeisesti ei. On kuulemma viikonloppu ja kaiken lisäksi alkaa eläkeviikot. Ja arvatkaa vain, miten käy, kun totun siihen, että "pomo" enimmäkseen roikkuu kotona. Se varmaan päättää ruveta ilemaan päivät töissä. Koiran elämä on jatkuvaa epävarmuutta siitä, miten päivät tulee muodostumaan. "Pomo" väittää, että vaihtelu tekee hyvää. Enpä tiedä. Minusta sellainen tasainen arki olisi helpompaa.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Mitenkäkö tänne on päädytty?


Párek sanoi, että haaste blogin alusta koskee muitakin kuin mäyriksiä eli meitäkin. Haasteethan pitää aina ottaa vastaan, joten tässäpä meidän blogihistoriaa:

Heh-heh! Eka postaus täällä on kesäpäivänseisaukselta viime vuodelta eli ei niin kovin kauan sitten. Siellä "pomo" kirjoittaa

Tämähän on aina sopiva päivä aloittaa jotain uutta vaikkapa uusi blogi. Olen väsynyt olemaan koiran haamukirjoittaja. Tekee mieli setviä välillä jotain muuta vaikka varmaan tuo lunnipoika tulee aina olemaan pääosassa. Ja ainahan uudet alut ovat mukavia.

On siis väsynyt haamukirjoittamiseen. Niinpä :DDD Minähän täällä nyt kuitenkin äänessä olen ja "pomo" kiltisti haamukirjoittaa. Ennen tuota väsymistä minulla oli ihan oma blogi  http://lunnipoika.blogspot.fi/ jonka esittelin näin:

Tämä on minun kolmas blogini. Kerron rehellisesti ja liioittelematta päivieni kulusta.

Yksi syy tämän blogin hylkäämiseen oli se, että kuvatila alkoi loppua. Olisi pitänyt jaksaa koko ajan tuhota vanhoja kuvia, joten oli helpompi vain aloittaa alusta.

Että on tässä tullut bloggailtua. Tänne siirryttiin vuodatuksesta sen jälkeen, kun vuodatus oli tuhonnut suurimman osan kuvista. Mutta onhan toki nekin blogit olemassa tuolla bittiavaruudessa.

Se kakkosblogi ilman kuvia on täällä
http://lunnipoika2.vuodatus.net/

Siellä blogia kuvaillaan näin:
 
Tämä on siis minun Mûmakin oma blogi, jossa kerron, miten elämäni sujuu ja asiat edistyy. Minä olen oikealta nimeltäni
Unique Treasure Babar Mûmak Kvark Reppunen
ystävien kesken Mûmak.
Minä synnyin Keminmaalla 28.3.09 Lotan ja Sunnin toiseen pentueeseen yhdessä Benin ja Bamsen kanssa. Veljeni jäivät vielä hetkeksi äidin ja isin hoiviin, kun minä muutin "pomon" kotiin Helsinkiin 21.5.09. "Pomo" on sellainen mummohenkilö, joka kuvittelee määräävänsä kaikesta ja etenkin minusta, vaikka hänen tehtävänsä on lähinnä pitää huoli, että minun elämäni on huoletonta ja ruokaa riittää. Mutta hän on niin liikuttavan vilpitön, etten raski kertoa kuka täällä todellisuudessa on johtaja.

Ja se ihan eka on täällä 
http://lunnipoika.vuodatus.net/

Vuodatushan sai kaivetuksi vanhimmat kuvat takaisin eli täältä löytyy kasapäin Mûmakin lapsuuskuvia, ei kovin hyviä teknisesti mutta historiallisia kuten esim. nämä ekat
http://lunnipoika.vuodatus.net/lue/2009/05/babarista-tulee-mumak

Sieltä löytyy myös legendaarisia linkkejä kuten:
https://www.youtube.com/watch?v=CQzUsTFqtW0&feature=related
https://www.youtube.com/watch?v=nw_fkWKmqfM
 
Mutta annetaan nyt tuon "pomon" kertoa, miten tämä haamukirjoittaminen alkoi.

Kiitos puheenvuorosta. Minulla oli vuodatuksessa oma blogi, useitakin. Ne toimivat joko yleisinä yhteydenpitokanavina tai sitten vain rajatun ystäväpiirin keskustelualustoina. Olen aina tykännyt kirjoitella, joten bloggaaminen oli mukavaa. Sitten ystäväpiirit hajosivat ja aika muuttui, mutta bloggailu jatkui eri muodoissa. Kun sain uuden lunnikoiran oli jotenkin luontevaa perustaa sillekin blogia. Ajattelin, että kuvien ja kuulumisten jakaminen kävi siten kaikkein näppärimmin. Pentuaikanahan se toimikin hyvin ja lähipiiri seurasi ahkerasti blogia. Pentu myös kasvoi ja kehittyi niin nopeasti, että uutisia riitti. Nythän päivät ovat aika  toistensa toistoa. Nyt myös suuri osa entisistä blogin seuraajista on siirtynyt täysin facebookiin, jossa taas minä en viitsi kovin usein vierailla. Onpa minua kritisoitukin siitä, että kirjoitan kuulumisia lähinnä vain blogeissa, kun muiden olisi niin paljon helpompaa seurata minua facebookissa. Olen ajatellut, että jos on niin vaikea tsekata blogia niin sitten voi jättää seuraamatta. Käyn minä joskus facebookissakin, mutta harvoin. Tiedä häntä, miten aion jatkaa. Tuo facebook ei kauheasti houkuta, kun siellä se viestittely on sellaista sähkösanomatyyliä ja minä tykkään lörpötellä. Käyn minä siellä katsomassa muiden kuulumisia ja joskus onkin tosi hyviä päivityksiä kuten

Tarvitaan: Laturipiuha läppäriin.
Annetaan ilmasella: Lunninnahkarukkaset.
Kiire.

Mutta ehkä minä jatkan täällä ainakin toistaiseksi.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kesäaika alkaa vedellä viimeisiään


Niipä sitä ruskaakin rupeaa näkymään, etenkin kun aamuaurinko lisää väriä maisemaan.


Minä olin taas viikonloppuna lastenvahtina. Siellähän on kiva piha, jolla saan olla irti. Nyt löysin kivan kolon, josta pääsi pitemmällekin, kun vähän sitä kaivoin isommaksi. Pari kertaa pääsin ympäristöä tutkimaan, kun "pomo" pilasi kaiken laittamalla kolon eteen ison betoniharkon, jota en saanut siirtymään, vaikka kovasti yritin. Sen lisäksi minua vahdittiin tarkemmin.


Mutta työni minä hoidin kuitenkin hyvin tarmokkaasti. Työnähän on pitää lapset liikkeessä.


Lapset tuntuvat välillä kuvittelevan, että tarkoitus on pitää minut liikkeessä.


Minä olin kyllä niin nopea, ettei edes se järkkäri pysynyt vauhdissa mukana. Olisi pitänyt olla jalusta käytössä, jotta olisi saatu teräviä kuvia. Ajattelin ehdottaa "pomolle", että tulevaisuudessa kokeilee videointia.


Frisbee lentää hyvin, mutta sitä on vähän hankala kerätä suuhunsa


joten vaihdettiin palloon.


Tuollainen puolityhjä pallo onkin paras leikkikalu.


Siitä saa hyvin otteen ja sitä voi heitellä kevyesti.


Mutta eihän ne lapset jaksa loputtomiin, joten välillä otiin ihan rauhallisesti sohvalla


tai leikittiin prinsessaa ja lohikäärmettä. Lohikäärme olen tietenkin minä.


ja "pomon" mieliksi vielä yksi aamukuva, kun jatkossa on luvattu sateita ja muutenkin syksyistä. Nuo värit nimittäin kaipaavat kyllä auringon kosketusta näyttääkseen loistavilta. Pilvisinä päivinä koivutkin näyttävät enemmänkin ruskeilta.

torstai 15. lokakuuta 2015

Missä se ruska luuraa?


Sitä on meilläkin siirrytty kännykkäkuvaukseen, kun ei "pomo" jaksa töihin raahata tuota isoa kameraa. Onkohan tämä taantumista vai kehitystä. Tällaisia maisemia sieltä töistä kuulemma aamuisin näkyy. Tuskinpa iso kamera sen kummempia kuvia ottaisi kuitenkaan. 


"Pomo" kaipaa noita ruskan värejä niin kovasti, että minun on pakko poseerata jokaisen puskan juuressa, jotta saadaan tänne jotain väriä.


Joko saa mennä? Ai ei vai. Ei ne kuule ne kuvat siitä parene, otatpa sitten vaikka kuinka monta. Ihmisetkin ohikulkiessaan ihmettelee. 


No, hällä väliä. Voinhan minä tässä seisoskella loputtomiin. Ei tuolla tielläkään näytä ketään liikkuvan. Voitas pikkuhiljaa lähteä jatkamaan matkaa. Kait tästä saa palkkioksi pitemmän lenkin. Namuja ei taida taaskaan olla taskussa.


Käytiin me sitten ihan kunnon lenkilläkin, eikä tarvinnut enää poseerata. Väriä saatiin auringonlaskusta, jota piti kuvata, kun tuo aurinko siirtyy nyt kiihtyvällä vauhdilla kohti keskitalven pistettään. Ja illalla leikittiinkin. Minä nappasin pingun, jota "pomo" ei ole viitsinyt pesun jälkeen parsia kokoon. Se on odottanut ompelukoneen vieressä paikkausta. Minä katselin sitä aikani, mutta kun ei mitään edistystä tullut, nousin takajaloilleni ja nappasin sen itselleni. "Pomo" on sitten antanut minun pitää sen.

tiistai 13. lokakuuta 2015

Kauniita syyspäiviä riittää


On tässä joku päivä ollut vähän pilvisempääkin, mutta on kyllä aurinkoakin riittänyt. "Pomo" on taas ulkoiluttanut sauvoja ja jättänyt minut kotiin.


Mukavaa, kun aamuisin on ollut nurmikko jäässä.


Jäinen ruoho tuntuu niin kovin mukavalta selässä etenkin nyt, kun on menossa aluskarvan vaihto. Tuossa karvanvaihdon yhteydessä nimittäin karisee ihon vanha pintakerroskin pois eli minä myös hilseilen.


Minä kovasti odottelen, että "pomo" lopettasi tuon töissä olemisen ja rupeaisi lenkkeilemään. Sitä se kyllä aina lupailee, että mennään vielä joskus oikein pitkille kävelyille. No, onhan me kerran käyty, siellä Lauttasaaressa. Olen sitä mieltä, että tekis "pomollekin" hyvää lenkkeillä päivittäin, istuu turhan paljon.


Kamujakaan ei pääse näkemään kuin kaukaa, kun ei olla normaaliaikaan ja normaalireiteillä liikkeellä. Ei ole elämä pelkkää tanssia kaupunki lunnikoiranakaan.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Lunnikävely


Kun Ragnar eilen kertoi menevänsä lunnitapaamiseen, päätti "pomo" että sinnehän on meidänkin mentävä.


Päästiin Eijan kyydissä, kun julkisilla olisi ollut monia vaihtoja. Matkustin takapenkillä näyttelykopassa. Se oli niin outoa, että menomatkalla valitin koko matkan. "Pomoa" se kovasti nolotti, mutta  eipä sille mitään voi, jos tuntuu pahalta. Eijalla oli mukana Heikki-lunni ja sen mopsikamu. Eijan koirat olivat omissa bokseissaan takana, joten tapasin heidät vasta perillä kuten muutkin.


Manu oli melkein kolme vuotias mukava tyyppi. Heikki ei tykkää muista lunnipojista, mutta Manun kanssa ei ollut ongelmia.


Manu oli erityisen ihastunut Ragnariin.


Halusi ehdottomasti sinne, missä Ragnar oli.


Minä katsoin aina parhaaksi siirtyä sivuun. 


Mitähän Manu ajattelee, kun kieltänsä lipoo. Olisko jano


vai tekiskö mieli lipaista Ragnaria? 

 
Yllättäin tavattiin yksi vanhempi herrakin. Tämä oli hyvin arvonsa tunteva ja ilmoitti heti, ettei tartte tulla kovin lähelle.


Mukava päivä oli. Aina on kiva tavata uusia tyyppejä. "Pomo" otti taas hillittömästi epäonnistuneita kuvia, joita se sitten kotona deletoi.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Eput pelastaa


Eppu pelasti eilisen iltalenkin, kun tuli viemään minut ihan rantaan asti. Oli "pomo" taas niin blääh, että olisi jäänyt tynkälenkiksi ilman seuraa. Onneksi "pomolla" on nyt ensi kesäksi kaksi lippua Eppujen 40-vuotiskeikalle, kun Henu ystävällisesti uhrautui lähtemään seuraksi. Ajatus konsertista kohentaa kovasti "pomon" mieltä ja parantaa siis minunkin oloa. Eli Eppu kuin Eppu on aina hyväksi.


Meitä ei meinannut millään saada samaan kuvaan, mutta kyllä sitä yritettiin.


Ongelmana oli kaikenlaiset houkutukset, joiden takia paikallaan poseeraaminen oli vähän hankalaa.


Houkutuksia oli tuolla Aulikin taskuissa. Ei me mitään saatu, mutta kyllähän sen koira haistaa, missä herkku luuraa. Aulikki sanoi, etti "pomo" saisi aina kuvata, koska ihmiset ei tykkää kuvaamisesta vaan haluavat olla rauhassa. Ei Aulikki puhunut tästä retkestä vaan yksistä bileistä, joihin "pomoa" on pyydetty ottamaan kamera mukaan ja huolehtimaan, että muistot tulee talteen. Varmuuden vuoksi "pomo" kuitenkin valitsi tänne mahdollisimman epäselvän kuvan, ettei Aulikkia ole niin helppo tunnistaa.


Mukava oli eilinen reissu ja hyvin nukuttiin sen jälkeen. "Pomokin" on lakannut yrittämästä valvoa iltaisin, joten mentiin nukkumaan erittäin hyvissä ajoin ja herättiin myös erittäin hyvissä ajoin. Nyt on perjantai ja viikonloppuna ehkä tulee jotain retkeilyä, kun ei meitä tarvitakaan lastenvahteina nyt.

torstai 8. lokakuuta 2015

Miten lenkittäjää huijataan


Meillähän tahtoo välillä olla nuo lenkit aika lyhyitä, kun ei "pomo" jaksa/viitsi/ehdi/ties mitä pitemmälle. Pyörähdetään vain suunnilleen talon ympäri. Mutta kyllä lunnikoira keinot keksii.

 
Houkutellaan taluttaja ottamaan kamera mukaansa. Houkuttelu tapahtuu niin, että saadaan aikaan sellainen olotila, että nyt olisi hyvä kuvauspäivä tai ainakin kannattaisi ottaa se kamera mukaan roikkumaan, eihän sitä sitten ole pakko käyttää. Kun on päästy kameran kanssa ulos, kaikki sujuukin jo ihan itsestään. Ensin saan kaikessa rauhassa nuuskia puskia, kun "pomo" koettaa jotenkin saada ympäristöä kuvatuksi.

 
Kun se ympäristön kuvaus ei koskaan onnistu niinkuin olisi tarkoitus, siirrytään kuvaamaan minua. Nykyisin pääsen kuviin lähinnä ilman sitä hihnaa tai pantaa, kun "pomo" tekee itselleen kalentereja minun kuvilla ja hihna kuulemma näyttää liian kahlitsevalta - ja sitähän se onkin, minunkin mielestä.


Joudun toki sitten välillä poseeraamaan erilaisissa paikoissa ja asennoissa


Mutta se on pieni hinta vapaudesta.


Tiedän, että kun aikani jaksan näytellä, saan sitten myös toteuttaa itseäni. Minulle itseni toteuttaminen on pitkäti piehtarointia. Voi sitä hihnankin kanssa piehtaroida ja kyllä sitä teenkin, mutta siinä tahtoo sotkeutua siihen hihnaan, välillä pahastikin. Mutta saan minä sitten juoksennellakin jonkin aikaa vapaana. Silloin "pomo" tarkkailee tiukkana ympäristöä, jotta ehtii huomata ennen minua muuta koirat. jos niitä sattuisi liikkumaan lähistöllä. Minuahan ei ihmiset eikä riista kiinnosta, mutta koiria käyn mieluusti moikkaamassa. Koirien omistajat eivät siitä aina pidä, joten "pomolla" pitää olla tarkka katse.


Kun se kamera oli kädessä, piti tietenkin ottaa kotona näitä taivaskuvia.


Sinne se aurinko nyt laskee, just hyppyrimäen kohdalle.