perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannus on meillä perinteinen


 Eli kotona "pomon" kanssa kahdestaan. Vettä satelee eli aika perinteinen sääkin. poikkeavaa on se, että "pomo" onnistui nyrjäyttämään nilkkansa ja me köpötellään tällä hetkellä ihan vain pikkulenkkejä. Kait se vielä joutuu lääkäriin menemään, kun ei koipi osoita paranemisen merkkejä.
 

 Oltiin Dinan luona, kun tuo nilkka meni.
 

Mutta enpä minä paljon ehtinyt Dinan kanssa hengailla. Dina oli häkissään ja minä pihalla narussa. Sisällä riehui tappajakissat ja ulkona kävi kaakatus.
 

Oli ankkoja
 

ja kukko kanoineen.


Nilkka esti myös paljon hyviä tapaamisia, mutta onneksi Eppu sentään toi uuden kaverin, Hessun, kyläilemään.


Hessu on vielä ihan pentu, mutta nyt jo tosi iso.


Tosi rauhallinen tapaus se oli pennuksi, kiva tyyppi.


Mummoilemassakin on käyty.   
 

Siellähän on aina mukavaa
 

Silloinkin, kun tytöt tekevät omiaan, eivätkä leiki minun kanssa.
 

 Onhan tässä vähän ehditty kesästäkin nauttia kaiken tämän sairastamisen keskellä.
 

Onneksi täällä on noita kotikallioita, joilla saan hetkittäin olla vapaana.
 

 Ja kun aurinkokin on paistanut, niin mikäs on juoksennellessa.
 

"Pomokin" välillä piristyy tuon kameransa kanssa.
 

Samat maisemathan täällä on aina
 

 mutta aina puskista löytyy jotain uutta tutkittavaa.
 

 Jos olette jaksaneet näin pikälle laitetaan joku kukka juhannuksen kunniaksi, ei nyt ihan seitsemää sorttia mutta jotain kuitenkin.
 

Nyt on nimittäin horsma-aika.
 

Ja näköjään on pölyttäjienkin aika.


Eikä nuo meidän remonttimiehetkään ole laiskotelleet. Täällä on kaikenlaista rakennushommaa meneillään.
   

On taivaitakin kuvattu, tietenkin.



Ja niitä on myös tänä aikana ehtinyt olla monenlaisia.






MUKAVAA JUHANNUSTA!

4 kommenttia:

Párek pakisee kirjoitti...

Kelju juttu se nilkka. Voisi olla hyvä vilauttaa sitä lääkärille. Mekin ollaan ihan kahden oltu tämä aatto. Huomenna on tulossa vieras. Hellettäkin on luvattu, ja minähän en silloin kävele mihinkään. Palvelijatarta ottaa aivoon, sanoo ettei olisi arvannut minusta tulevan vanhemmiten tällainen hannaaja. Sateella ja helteellä pysyttelen sisätiloissa.

Ragnar kirjoitti...

Mamma tykkää, että tuo kolmanneksi viimeinen kuva on hieno - höpötti jotain tunteikkaasta. Mekin ollaan oltu juhannus kotona, mutta en tiedä, onko se normaalia, koska tämä on minulle ensimmäinen täällä mamman luona. Sano sille pomolle, että käy lääkärissä, koska pitäähän se nyt sinun päästä elämöimään! Me toivotaan pikaista paranemista!

Mûmak kirjoitti...

Ei se lääkäriin mennyt, kun oli sitä mieltä, että jalka selvästi paranee. Minä kyllä kävelisin enemmän kuin annetaan mahdollisuuksia. Onneksi pääsen välillä tuonne mummoiluun mukaan ja saan pihalla juosta.

Mûmak kirjoitti...

Elämöimistä kaivataan juu-u. Mutta josko joskus sitten kuitenkin.