maanantai 30. tammikuuta 2017

Kaikenlaista talvea


Tänä talvena ei pääse näihin sääkeskusteluihin kyllästymään. 


Pari päivää sitten oli kauniin aurinkoisia päiviä. muuten ilo lenkkeillä, mutta kaikki polut peilikirkkaalla jäällä. Vaikea luottaa minkäänlaisten nastojen pitävyyteen.


Aamuisin oli sumua. Tuolla meidän uusin talo loistaa majakan lailla sumun keskeltä. Kohtahan noihin pääsee asukkaat muuttamaan.


Tänä aamuna sitten herättiin tällaisiin maisemiin. talvi oli saapunut yön aikana.


Aamulenkki ehdittiin tehdä ennen myräkkää. Nyt sataa märkää lunta taivaan täydeltä, joten onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään. Lunta tulee niin paljon, että varmaan on liikenne taas sekaisin.


Viikonloppuna päästiin Aulikin mukana käppänäkävelylle Vaakkoinseuduille.


Siellä olikin sitten koiria joka lähtöön, enimmäkseen ihan samannäköisiä. Onneksi suurin osa oli pukeutunut jengiliiveihin, joissa oli nimi.


Ilmeisesti nuo käppänät eivät piehtaroi ollenkaan. Sen verran innostuneita olivat, kun Mûmak piehtaroi, etteivät selvästi olleet moiseen tottuneet.


Mûmak tyytyi lähinnä katsomaan muiden parveilua syrjästä.


Eppu ja Heppu pyrkivät lähemmäs, kun ovat tuttuja


mutta ei Mûmak lämmennyt niillekään.


Vauhtia löytyi kun sai vapaasti juosta järven jäällä.


Siinä olikin sitten lentoonlähtö lähellä.
Kiitos Aulikki. Kiva, kun jaksataina raahata meitä mukanasi.

4 kommenttia:

Mimmi kirjoitti...

Voi että! On ollut teillä taas touhua. :) Minua niin Naamassa jo huvitti tuo kuva, jossa Mûmak-parka littaantuu kavereiden väliin. Kyllä se talvi (toivottavasti) kohta helpottaa. Pääsee eroon niistä pääkallokeleistäkin.

Párek kirjoitti...

Nuo sääkuvat on ihan huippuja! Ja onpa ollut koiruuksilla hauskaa. Meille tämä talvi on ollut vähän tahmeaa aikaa. Eukko on väsähtänyt ja vanha, mutta vielä Se kuvittelee heräävänsä henkiin keväällä, että päästään merenrantoja konttailemaan :)

pirjoanneli kirjoitti...

On meilläkin jotain talvialakuloa ilmassa, mutta kevään tullen ryhdistäydytään.

pirjoanneli kirjoitti...

Välillä on kävelykelejä, välillä ei ;)