tiistai 19. joulukuuta 2017

Luukku 19


Vanhemmatkin kääntyivät katsomaan ja Pitkähammas huudahti: "Sehän on Modoc. Tännepäin Modoc!" Modoc ryömi vastatuuleen ja kertoi tulleensa joulua viettämään. Jääluu oli ihmeissään, sillä hän luuli, että Modoc olisi edelleen Grönlannissa, jonne hän pakeni, kun välirikko ukko Goriotin kanssa muuttui vihanpidoksi.  Modoc kuitenkin kertoi, että he olivat saaneet riitansa selvitettyä olivat nykyisin ihan kavereita, joten Modoc oli voinut palata kotiin. Yksin oli kuitenkin tylsää, joten hän oli päättänyt lähteä kuulemaan mammuttien lomamuistoja. Jääluu hyppi innoissaan, kun Modoc sanoi viipyvänsä muutaman päivän. Vanhemmat jatkoivat kaupoille ja Jääluu jäi leikkimään Modocin kanssa.

 Tilanne: Mimmi 10, Anita 7,  Jawa 3, Palvelijatar 1

6 kommenttia:

Anita kirjoitti...

Salakka: Vastatuuleen

Jawa kirjoitti...

Minä osaan googlettaa vain Honore de Balzacin Ukko Goriot, mutta ei ole oikeassa muodossa.

Mumak kirjoitti...

Kumpikin väärin.

Jawa kirjoitti...

Bente Clod - Välirikko?

Anita kirjoitti...

Juhani Aho: Yksin

Mumak kirjoitti...

Jawa onnistui veikkaamaan taas oikein.