keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kivasti tuo talvi tulee ja menee


Muistatteko, että tässä oli välillä ihan kauniitakin päiviä. Se oli tuossa viikon alussa. Tosin silloin oli paikoitellen aika kuraistakin, kun lumi suli.


 Se hyvä puoli tässä oli, että liukkaus katosi, eikä minun enää tarvitse pelätä tuon "pomon" puolesta.


Eilen sitten satoi ensin lunta ja sitten vettä. Tänään on satanut toistaiseksi vain lunta. On taas kauniit valkoise hanget kaikkialla. "Pomo" kävi eilen hammaslääkärissä valittamassa taas siitä samasta leuan osasta kuin ennenkin. Ei siellä kuulemma nytkään mitään näkynyt, mutta taisi hammaslääkäri kuitenkin olla kyllästynyt siihen, että "pomo" siellä koko ajan ravaa, avasi nimittäin yhden paikan ja totesi, että ei hyvä. Nyt odotellaan viikon verran väliaikaisen paikan kanssa ja sitten jatketaan jotain operaatioita. Hampaaseen tietenkin koskee edelleen, kun sitä eilen ronkittiin, mutta "pomo" on tyytyväinen, kun ei ollutkaan luulotautinen ja etenkin, kun nyt se hammas tulee johonkin kuntoon tai hätätilassa poistuu kokonaan.

2 kommenttia:

Párek kirjoitti...

Hammasjutut on syvältä! Palvelijatar on heti karvat pystyssä, kun kuulee inkvisiittorista mainittavan. Ne vie rahat ja tuottaa kipuja. Toivottavasti Pomo pääsee vähällä ja nopeasti kuntoon.
Taitaa Palvelijatar pelätä, ettei flunssa pääsiskään kimppuun ja niinpä rämmittiin räntäsateessa pari tuntia. Nyt Sitä palelee sisälläkin.

Mûmak kirjoitti...

"Pomo" on ruvennut epäilemään tohtorin ammattitaitoa ja se on paha se.
Toivottavasti flunssa ei iske. Terveenä on kivempaa.