tiistai 2. elokuuta 2016

Jotain vanhaa, vähän uutta


"Pomo" painoi työpaikkansa oven lopullisesti kiinni noin viikko sitten ja rupesi odottelemaan eläkkeelle siirtymistä. Tämän leikekuvataulun se teki joskus kauan sitten aslak-kuntoutuksessa. Kuvaa kuulemma työn rasittavuutta ja unelmaelämää. Nyt on siis unelmien aika. Kuva meni roskiin. Sitä ei enää kaivata. Nyt voidaan tehdä uusia, erilaisia.


"Pomo" kävi myös perinteisellä synttärireissulla. Tänä vuonna vuorossa oli Rauma ja mustan pitsin yö. 


Minua on lenkkeilytetty tietenkin joka päivä. Tänään käytiin koirapuistossakin.


Yksin ei tarvinnut olla vaikkei muita koira sattunutkaan paikalle.


Oli muuta seuraa


kaikenlaista medenimijää. 


Tehtiin pitkä lenkki ja kuvia tuli, myös kaikenlaisia pönötyskuvia. Tässä taustalla näkyy "pomon" työpaikkakin, jonka näkeminen ei kuulemma enää ahdista, kun siitä ei tarvitse välittää. Ei "pomo" kaipaa mitään menneestä.

4 kommenttia:

Párek kirjoitti...

Aivan samanlaiset tunnelmat oli Palvelijattarellakin, kun täyseläkkeelle siirtyi. Hoksasi, ettei kaipaa menneestä mitään. Se on vapauttava tunne! Uusi puhdas sivu on kääntynyt ja täysi vapaus täyttää se ihan miten itse haluaa!

Mûmak kirjoitti...

Näinhän se on.

Ragnar kirjoitti...

Voi, onpas komea kuva sinusta tuo viimeinen! Se on ammattimainen, mamma sanoo.

Mûmak kirjoitti...

"Pomo" kiittää vaikka komeushan on tietenkin mallissa eli minussa.