lauantai 5. marraskuuta 2016

Kävin pohjoisessa - etelään tuli talvi


Käväisin napapiirillä. Halusin matkustaa junalla. Tykkään junailusta. Menomatka olikin tosi kiva, kun sain istua ihan yksin penkissä. Tulomatkalla oli koko ajan vieruskaveri. Eihän se vieressä istuva muuten olisi haitannut, mutta en ollut tavaroita pakatessa varautunut pieneen tilaan. Ensi kerralla tiedän paremmin ja pakkaan niin, että repun voi laittaa hyllylle. Sillä tavalla oli hyvä tuuri, että molempiin suuntiin istuin naama menosuuntaan. Mûmak ei ollut nyt mukana vaan Jawalla hoidossa.


Toinen syy matkailuun oli kaamos. Myöhemmin olisi ollut vielä hienompaa, mutta kaunis oli keskipäivän valo nytkin. 


Jännä hämäryys, jotain, mitä ei näillä leveysasteilla näe.


Aamusta heti käytiin konsertin kenraaliharjoituksissa. Oli todella miellyttävä tapa aloittaa lomapäivä. 


Sitten käytiin näyttelyssä. Siinäkin oli tuuria. En saanut aikaiseksi käydä katsomassa Jaakko Heikkilän Venetsiasta ottamia kuvia, mutta yllättäin Veden kätkemiä huoneita oli Korundissa. Hienoja kuvia.


Näyttelyn jälkeen käveltiin rantaan ja käytiin uimassa. Oli kuulkaa kylmää vettä.


Virtaava vesi on tietenkin kylmää, enkä ole aikoihin käynyt avannossa, joten ei ole tottumusta. Mutta lämminhän oli sitten, kun oli taas vaatteet päällä ja käveltiin eteenpäin. 


Lyhyt on talvipäivä. Pikaisesti ehdittiin käydä kahvilla, kun aurinko jo rupesi laskemaan.


Eilen sitten rauhallinen aamupala, puolen tunnin kävely asemalle ja junalla kotiin.



Oli niin mukavaa, että varmaan joskus toistekin teen vastaavanlaisen reissun.

5 kommenttia:

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Hui kamala, että uimassakin??? Jännä valo siellä näytti olevan ja reissu ilmiselvästi onnistunut. Meinaatko täällä etelässäkin uida jäiden seassa?

pirjoanneli kirjoitti...

Tuntui pitemmältäkin lomalta. Eija oli järjestänyt kivaa ohjelmaa. Uiminen oli virkistävää. Mielelläni kävisin täälläkin avannossa, mutta kun ei ole seuraa, ei tule lähdetyksi.

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Ymmärrän hyvin kuinka vaikea on löytää seuraa avantoon! Hrrrr! Sun kannattais googlata joku "avantouimarit" -porukka. Ties miten hienoa porukkaa löytyis.

Ragnar kirjoitti...

Minä olen kyllä nyt hurjasti suuttunut sinulle pomo! Mûmakin puolesta! Ei lunniksia noin vain saa jättää kaiken maailman hoitoon ja lähteä itse matkustamaan. Mamma kun teki niin joskus, olin hurjan suuttunut sillekin - vaikka ihan kivaa siellä hoitopaikassa olikin. Kivoja kuvia kuitenkin ja mukavalta kuulostava reissu... vaikka ihan hyvin olisi Mûmak mahtunut mukaan.

Mûmak kirjoitti...

Kiitos myötätunnosta Ragnar. Väärinhän se on jättää vaikka olisi hyvä hoitopaikka.