sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Sunnuntai sumussa


Näkyvyys vähenee ja vähenee koko ajan. Kiva kuiva sää, pieni pakkanen ja tyyni oli aamulenkillä. Nyt vain kotona ollaan. Ehkäpä tuota kevätsiivousta edistän. Tai sitten en.


Pihalla on jäniseläimiä, rusakoita enimmäkseen, mutta näköjään yksi metsäjäniskin.


Eilen oli lämmin, aurinkoinen kevätpäivä. Alkaa olla jo aika valoisaa. Aurinko laskee hyppyrin oikealle puolelle eli kiihtyvällä vauhdilla mennään kohti kesää.

2 kommenttia:

Mimmi kirjoitti...

En olisi uskonut sanovani näin ikinä, mutta... ihanaa, kun päivä pitenee!
Nautihan vielä vähäisistä lumista - kohta nekin on pois.

Jawa kirjoitti...

Minä tykkään lumesta enemmän kuin tästä jäästä, inhottavaa liukastella ympäriinsä.

Myös puput on kivoja. Tai no ainakin niiden kakka. Ihmiset eivät anna syödä itse eläimiä, kakkaankin suhtautuvat kovin nuivasti. Kummallisia otuksia.