maanantai 23. helmikuuta 2015

Baanalla


Menin eilen räntäsateessa ilman koiraa keskustakävelylle. Ulkoilutin kävelysauvoja pitkästä aikaa. Olivatkin jo ehtineet kerätä pölykerroksen päälleen, sen verran pitkään oli edellisestä ulkoilusta.


Siinä joutui sitten sade antamaan periksi, kun me vain käveltiin ja käveltiin. Lopuksi käveltiin vielä se paljon puhuttu baana alusta loppuun.


Tämä onkin erittäin mukava reitti, joten ei ihme, että sitä käytetään. Mutta yllättävän lyhyt se on. Jotenkin on mielikuvissani muotoutunut paljon pitemmäksi.


Hoidettiin sitten samalla kulttuuripläjäys eli käytiin valokuvataiteen museossa. Oli hienoja kuvia, koskettavia, ajatuksia herättäviä. Pakko oli änkeä itse mukaan kauniin naisen seuraan.


Tykkään enemmän tällaisista salaselfiestä kuin niistä varsinaisista.
Tänään kävelin töihin nastat kengissä. Oli nimittäin käsittämättömän liukasta aamulla etenkin ne asvalttipinnat, mustaa jäätä. Mutta kyllä nuo nastat kummasti pelittää. Olisi kannattanut ostaa jo aiemminkin.

Ei kommentteja: