lauantai 10. joulukuuta 2016

Luukku 10


Jääluu odotti aivan hiljaa ja pian kiven takaa kurkistikin värikäs tukkatöyhtö ja toinen ja vielä kaksi. Kaarnakansa on siis oikeasti olemassa. Jääluun teki mieli huutaa vanhemmat katsomaan, mutta peikot olisivat varmaan säikähtäneet. Pienin uskalsi kiivetä varovasti kivelle kokonaan näkyviin. Se katsoi Jääluuta vähintään yhtä uteliaana kuin Jääluu sitä, Olisipa mukava leikkiä yhdessä. Mutta ykskaks kuului kimeä pimpelipom ja kaikki peikot katosivat jälkeäkään jättämättä. Pahuksen kännykät, mietti Jääluu. Pitkähammas kuunteli innostuneena puhelintaan, nyökkäili ja hymyili. Ja käsky kuului, että nyt äkkiä kotiin. Siellä odottaa yllätys.

2 kommenttia:

Pirjoriitta Lind kirjoitti...

Patricia Highsmith: Jälkeäkään jättämättä

pirjoanneli kirjoitti...

Loistavaa!
Entäs se 8?