torstai 2. heinäkuuta 2015

Eilen sentään jotain

Tänään on ollut oikein kaunis kesäpäivä. "Pomo" tietenkin on kursseillut, kutissut ja potenut jalkojaan. Minä olen terve ja hyvässä kunnossa. Ei se nyt haitannut, että oli vähän rauhallisempi päivä, sillä eilen riitti vilinää. Eilenhän espanjaa ei ollut, joten joudettiin muihin hommiin.


Mentiin siis mummoa leikkimään. Mummolla oli tietenkin oppikirjat mukana, mutta minä keskityin omaan osaani.


Olihan se titetenkin vähän rankkaa, kun yksin piti pitää hommat hoidossa.


Enni halusi heitellä kanssani keppiä.


Minähän nappasin saaliin heti.


Mutta sitten Enni halusikin sen takaisin itselleen. Outoja ovat ihmiset.


Ennin piti sitten mennä jalkapalloharkkoihin. "Pomo" meni Ellen kanssa mukaan, mutta minä jäin odottamaan.


Vaikka ihan kiltisti odotin, minulle ilmoitettiin, ettei palveluksiani lähiaikoina kaivata. Sitä vähän ihmettelin, kun olen minä kuitenkin hyvä.

Ei kommentteja: