keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Valohoitoa


Kun juomaton joulukuu on jo kolmannessa päivässä, on "pomolla" selvästi tekemisen tarvetta. Ja mitäs muuta se silloin tekisi kuin rupeaisi sotkemaan paikkoja. Se sanoo sitä siivoamiseksi.


Minä pysyttelin poissa jaloista. Antaa niiden touhuta, joilla on siihen tarvetta.


Mutta eihän täällä ikinä saa nukkua rauhassa. Ulos piti lähteä keskellä päivää. Kuulemma sen takia, kun aurinko paistoi. Piti siis herätä ja lähteä.


Paistoihan siellä, eikä sää muutenkaan ollut hassumpi.


Kyllä tämmöiset päivät ovat mukavia. Kuivasta maasta on sekin hyöty, ettei tassupyyhettä tartte ottaa esille joka lenkin jälkeen. Olen kyllä hyvin oppinut odottamaan eteisessä sitä tassujuttua.


Ei se aurinko hillittömän kauan kuitenkaan jaksanut paistaa. Tervaleppäkorven kohdalla jo  vetäytyi ujosti pilviharson taa. Ehkä "pomo" oli oikeassa siinä, että on syytä mennä ulos silloin, kun paistaa.


Sen verran on vielä olkkarissa tyhjää lattiapintaa, että sain aktivointipallon pyörimään.

2 kommenttia:

Párek kirjoitti...

Sulla on samanlainen aktivointipallo kuin mulla. Minun on sininen. Se ei ole oikein meikäläistä kiinnostanut. Hieno tuo sinun 'koppisi'. Sellaisesta varmaan tykkäisin, mutta tuskinpa saan.

Pomolle terveisiä, että ihan voi huoletta viettää juomatonta, meillä tuo yks litkii kyllä suht säännöllisesti, joten maailma pyörii kuten ennenkin ;)

Mûmak kirjoitti...

Jawa kävi minun pallolla leikkimässä ja sen jälkeen minäkin olen sitä taas pyöritellyt.
Hyvä, että juomapuoli pysyy tasapainossa. Toivottavasti Palvelijatar jaksaa kitata kaiken sen, mikä normaalisti kuuluu "pomon" ruokavalioon.