sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Biletystä ja työn johtajuutta


"Pomo" valvoi yöllä, kun oli nukkunut liikaa iltapäivällä. Se ihmetteli, miten joku jaksaa soitella koko yön, kun sellainen jatkuva bassonjytke kaikui taustalla, ei mitenkään häiritsevästi, mutta läpi koko yön. Nimittäin, kun aamulla herättiin muutaman tunnin unen jälkeen, bassot jatkoi jyskytystään. Asia selvisi, kun mentiin kasvimaalle. Hyppyrimäen alla oli jotkin bileet, tanssit, jotain. Pieni porukka siellä heilui konemusiikin tahtiin. Väsähti ne kyllä sitten aamun mittaan.


Me mentiin siis kasvimaalle. Minä vahdin, että "pomo" pysyy ahkerana. Pysyi se sateen alkuun asti. Perunoita piilotti mullan alle ja jotain juurakoita repi mullan päälle. Niinhän sitä työtä riittää, kun ensin istuuttaa ja sitten kitkee pois.

Loppupäivä meni sitten menojaan. "Pomo" sitä espanjaansa yritti päntätä ja nukahti taas päikkäreille. Käytiin me lenkillä. "Pomo" kuvittelee oppivansa juoksemaan, kun se löysi itselleen sopivan treeniohjelman nimeltä "Sohvaperunasta juoksijaksi". Mutta taitaa sekin olla liian rankkaa. Ainakin se näyttää kuolevalta jo tämän eka viikon treeneissä. Mutta antaa sen yrittää. Minä pääsin koirapuistoonkin. Siellä oli paljon kaikenlaista porukkaa, yksi nuori shibakin.

2 kommenttia:

Párek kirjoitti...

Tuollaista se on Mûmak, kun on vitaalinen ja vallaton Pomo. Minusta kehittyy varteenotettava vetokoira, kun saan kiskoa Palvelijatarta perässäni. Se kyllä väittää minusta tulevan heti kivireki Sen vedettäväksi, kun aurinko paistaa ja on vähänkin lämmintä.

Mûmak kirjoitti...

Kyllä minä ainakin toistaiseksi olen meillä se nopsempi. Ja enköhän jatkossakin.