maanantai 28. syyskuuta 2015

Superkuu pimeni piilossa


Mutta on tässä ollut harmaampiakin aamuja kuin pelkkä kuunpimennys, jota ei edes näy.


Eipä noina sumuisinakaan aamuina mitään nähnyt, mutta hyvin kuului ja haisi elämä ulkona.


Olen ehtinyt moneen tässä vajaan viikon aikana. "Pomo" ei ole viitsinyt avata konetta ollenkaan, joten en ole voinut mitään kirjoitella vaikka olisi ollut asiaakin.


Noiden tyttöjen kanssahan on mukava olla, ei siinä mitään, mutta kun ei se nyt pelkästään ole riittänyt. Minut jätettiin odottamaan tänne vieraaseen taloon välillä ihan yksin. Kerran minä karkasin pihallekin, mutta kiltti, kun olen, niin tulin kuitenkin "pomon" luo, kun se huuteli. "Pomo" sitten kantoi minut sisään ja komensi odottamaan kiltisti. Odotin minä vaikka kovasti räjäyttelivät sinä aikana jossain.


Räjäytyksiä oli silloinkin, kun käytiin kasvimaalla hakemassa perunoita ja kesäkurpitsoita.


Osa ajasta meni ihan mukavasti kukkien keskellä haahuillessa, mutta sitten, kun se räjäyttely alkoi, tuli kiire kotiin. 


Onneksi kotona kuitenkin on aika rentoa ja mukavaa aina.


Nyt viikonloppuna tytöt oli meillä yökylässä. Käytiin yhdessä lenkilläkin.


Minä olin välillä tiukasti sidottuna penkkiin, kun "pomo" antoi keinuvauhtia tytöille ja pyöritti Elleä uudessa laitteessa, jonka vauhti kiihtyy turhan suureksi välillä. 


Muta pääsin minä lenkillekin ja sain halauksia runsain mitoin.


Lenkille pääsin "pomon" kanssa lähistölle niin, että "pomo" samalla näki, mitä kentällä tapahtuu. Mutta Ennikin halusi taluttaa minua. Ongelmana oli, etten minä suostunut ilman "pomoa" liikkumaan mihinkään. Joten mentiin sitten koko porukka ja Enni oli narun toisessa päässä säätelemässä liikkumistani. En minä niin kovaa vedä koskaan, etteikö pieni tyttökin pystyisi minua hallitsemaan. No, poikkeus on ne räjäytykset. Silloin menen niin kovaa, että "pomollakin" on tekemistä. Onneksi viikonloppu oli ihan rauhallinen.


Kodin ympärillä on yllättäin niitetty heinikot pois. Minusta se on erittäin mukavaa. Tykkään piehtaroida heinikossakin, mutta niitetty alue on kiehtovampi. Nyt kun "pomo" on taas päivät töissä, ja vain peruslenkkejä tehdään, on aina vain mukavampi, kun kotitantereet ovat täynnä mielenkiintoista niittojälkeä.


Kaunista syksyn jatkoa!

4 kommenttia:

Párek kirjoitti...

Nyt löytyi yhteinen piirre: minäkään en vapaaehtoisesti liiku kenenkään muun taluttamana kuin Palvelijattaren. Se sanoo, ettei se välttämättä ole huono asia, mutta hoidossa ollessani tuottaa vähän päänvaivaa hoitajalle. Palvelijatar kun käväisi Tampereella oli hoitotädillä kyllä hyvä tuuri, vain viisi ensimmäistä minuuttia jarruttelin, mutta sitten kipittelin normaalisti lenkin ilman Palvelijatarta. Ja ohjasin tädin ihan hänen oman rappunsa eteen, vaikka meidän rappu on ihan siinä vieressä. Palvelijatar kuiskasi minulle tietävänsä syyn: yritin viedä tädin kotiinsa, että pääsen itse omaani ;)
Näyttää teidänkin pikkueukot kasvavan kivaa vauhtia.

Ragnar kirjoitti...

Onpa kivoja lapsikamuja! Olisipa mullakin. Tuo oma veikka ei yhtään jaksa mua leikittää ja aina on mieluummin Ossi-veikan kanssa.

Mûmak kirjoitti...

Nämä ovat tosi mukavia tyttöjä, etenkin tuo pienempi on koko ajan mun kaa.

Mûmak kirjoitti...

Kovasti ne kasvaa, nuo tytöt.
Minä kyllä ulkoilen ihan hyvin, jos "pomo" ei ole paikalla, mutta silloin, kun se on, pidän sitä silmällä. "Pomo" näes voi kadota ihan tuosta vain, jos hetkeksikin jätän sen huomiotta. Silloin, kun se käy säännöllisesti töissä, osaan odottaa sen katoamista, mutta nyt se on taas ollut niin paljon kotona, että olen tottunut siihen.
Kiva, että sinulla on hyvä hoitotäti. Ne ovat kullanarvoisia ihmisiä, hoitotädit.