Taivaallista valoa lankeaa joskus, mutta aika sateista ja pilvistä on viime aikoina ollut. Luntahan ne lupailee, mutta sitä odotellessa kahlataan vesilätäköissä.
Ellei sitten jouduta metsän peittoon.
Eksyminen on kuulemma sitä metsän peittoon joutumista.
Eipä ole ollut pelkoa moisesta, kun on vain peruslenkkejä taas väännetty ihan urakalla. Joskus hiukan pitempää, usein ihan minimiä. "Pomo" kuvittelee tekevänsä jotain hyödyllistä, kun puikkoja kilisyttää kotona. On se kyllä välillä vähän pitkästynyt, mutta ensi viikolla pääsee taas valittamaan, miten kurjaa on olla töissä.
Eipä ole ollut pelkoa moisesta, kun on vain peruslenkkejä taas väännetty ihan urakalla. Joskus hiukan pitempää, usein ihan minimiä. "Pomo" kuvittelee tekevänsä jotain hyödyllistä, kun puikkoja kilisyttää kotona. On se kyllä välillä vähän pitkästynyt, mutta ensi viikolla pääsee taas valittamaan, miten kurjaa on olla töissä.
Tuolla taustalla on meidän lähisairaala, jonka kroonikko-osastolle "pomo" suunnitteli vanhana (siis vieläkin vanhempana) joutuvansa. Nyt se pelko on poissa, kun sairaala on päätetty purkaa ja tilalle rakennetaan isoja asuintaloja. Jännä nähdä, miten meidän lenkit tulevat muuttumaan, kunhan kaikki suunnitellut talot on rakennettu.
Kun tänne on tullut kuvia siirretyksi, niin laitetaan vielä pari muistoa siitä, että on aurinkokin vielä olemass, vaikkei paljon näy.
Ja katsauksena tulevasta: Voipi olla, että täällä avautuu joulukalenteri reilun viikon päästä. Ehkä...
2 kommenttia:
Puikkojen heiluttelu on hienoa hommaa. Pomohan osaa sen todella hyvin.
Niin se kaupungin ulkoasu muuttuu, taloja nousee lenkkimaastoja kaventamaan ja varsinkin niille seuduille, joissa metro on suht lähellä.
Kivaa nähdä aurinko, edes noissa teidän upeissa kuvissa!
Paljonhan täällä on ehtinyt muuttua ja lisää muuttuu. Uusiin maisemiin tottuu nopeasti ja rupeaa kuvittelemaan, että näin on aina ollut.
Lähetä kommentti