sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Vaaratonta vapautta ja vaarallista


Meillähän on iso koirapuisto, jossa on tilaa olla ja temmeltäää. Eilen sinne taas mentiin.


Yksin siellä sain taas olla ja rauhassa tutustua jälkiin, joita muut olivat jättäneet aiemmin.


Kun kauempaa rupesi kuulumaan rähinää, päätti "pomo", että mennään metsään.


Eipä sitä pitkään tarvinnut tietä narun jatkona tallustaa, kun taas pääsin vapaaksi.


Täällä ei olekaan vähään aikaan käyty.


Muita koiria täällä kyllä on ollut. Ei siellä toki mitään kasoja ollut. Eihän kunnon koirat polulle päkistele, eikä "pomo" poluilta poikkeillut, kun oli märkä maa eikä coretexit paljon lätäköissä auta. Juu, kallioltahan tämä näyttää, mutta jokainen notkelma on lähinnä suota.


Kasoja ei siis ollut, mutta puskiin oli kyllä ahkerasti suhauteltu.


Tämän jälkeen siirryttiin siihen vaaralliseen osuuteen eli palattiin koirapuistoon. Puisto näytti tyhjältä, joten riisuin pannan portin ulkopuolella ja juoksin sisälle. Siinä samassa puskista ponnahti esiin isohko uros niskakarvat pystyssä. Kierreltiin siinä toisiamme ja "pomo" kyseli, onko tyyppi ihan yksin puistossa, kun ketään ei näkynyt missään. "Pomo" sitten huutelikin, onko omistaja paikalla. Silloinpa mäeltä syöksyi toinen uros ja kävi kimppuuni. Minunhan oli pakko puollustautua, jolloin tämä ekakin rupesi käymään päälle. Silloin "pomolta" paloi käämit. Se karjui vieraille koirille "pois" ja töni niitä kauemmaksi samalla, kun siirsi minut portin ulkopuolelle. Aika hyvin se mummoksi selvisi kolmen ärhentelevän koiran erottamisesta, sai portinkin kiinni niiden vieraiden nenän edestä, joten eivät päässeet karkuun. Sitten "pomo" puki minulle pannan, käski olla hiljaa paikallaan ja huuteli niiden kahden omisatajaa. Tässä vaiheessahan me jo tunnettiin tämä pari. Ovat varsinaisia rähjiä. Asuvat naapuritalossa ja huutavat joka kerta vastaantullessaan. Koirien omistaja tuli metsiköstä, jossa oli ollut. On me se ennenkin satuttu ohikulkiessa näkemään siellä puiden joukossa lymyilemässä. Outoa olla mahdollisimman tarkasti piilossa koirapuistossa etenkin, kun tietää koiriensa olevan äkäisiä. Omistaja sitten selitti, että ei se toinen ole äkäinen, mutta toinen on. "Pomo" selitti, ettei voinut mitenkään tietää kenenkään olevan siellä, kun mitään ei ollut näkyvissä. Selitti mahdollisimman rautalankaversiona, että etenkin, jos tietää koiriensa olevan äkäisiä, pitäisi pysytellä näkyvissä ja mielellään jopa kertoa, että nämä eivät tule toimeen muiden kanssa. Nainen sanoi, että hän voi lähteä pois, jos me halutaan sinne. Ei me haluttu. "Pomolla" oli pulssi sadoissa ja minä halusin kotiin. Koko aikana omistaja ei mitenkään komentanut koiriaan, ei yrittänyt ottaa niitä kiinni, ei tullut paikalle vaikka kuuli rähinän. Kun "pomo" sitkeästi huuteli, tuli lopulta puiden siimeksestä esiin hyvin hitaasti ja rauhallisesti.


Otti voimille tuo kohtaaminen. Ei siitä mitään jälkiä jäänyt, mutta väsyttihän se. 


Synkkiä pilviä kertyi muutenkin taivaalle.


 Näytti jo siltä, että myrsky nousee taas


mutta ihan kauniissa auringonpaisteessa tehtiin iltalenkki


ja kuu nousi ilman sateita.


Pilviä riitti aaamutaivaallakin, mutta kaunista oli.


Minä en enää eilisiä miettinyt.


"Pomo" heräsi hirveän aikaisin. Jatkoin uniani ja annoin "pomon" rauhassa juoda aamukahvinsa ja hääriä kameransa kanssa. Se otti taas satoja kuvia noista pilvistä sekä eilen että tänään. Niin se aina tekee. Sitten kun käy niitä läpi, toteaa, että sillä on täsmälleen samanlaisia kuvia sivukaupalla. Onneksi niitä voi tuhota.


Kun takapääni alkoi tuhautella tuoksuja, ilmoitin, että aamulenkki sopisi tehdä vaikka heti.


Ei nyt varmuuden vuoksi menty mihinkään puistoon vaan suunnattiin kotikallioille.


Saan minä sielläkin olla vapaana.


Tämä on myös sen verran pieni alue, ettei täällä yleensä ole piileskelijöitä. Jos joku koira irti, sen omistaja on yleensä hyvin näkyvissä. Oltiin jonkin aikaa täällä, mutta sitten oli pakko lähteä katsomaan, mikä variksia ottaa päähän. Valtava lauma variksia karjui ja lenteli leikkikentän luona.


Vapaus oli ollut rusakolle vaarallista. Haukka oli sen aamupalakseen ottanut. "Pomo" itki, kun ei ollut enemmpää zoomia. Lähemmäksi yritettiin, mutta haukka yritti silloin raahata pupua kauemmas, eikä jaksanut. Jätettiin se sitten rauhaan ja toivottiin, että saisi pilkotuksi pupusta sen verran suupalaa, että pääsisi pois ennenkuin joku muu sen huomaa. Oli se aamiaisensa ansainnut.

4 kommenttia:

Párek kirjoitti...

Onpa komeat kuvat. Haukkakin!
Palvelijatar nostaa hattua Pomolle, joka osasi hienosti valistaa niiden ärhentelijöiden omituista omistajaa. Ei olisi onnistunut Palvelijattarelta. Sehän olisi suoltanut putkena painokelvotonta tekstiä non-stoppina, kunnes olisi ollut pakko välillä vetää henkeä.

Ragnar kirjoitti...

Kaikkia kummia siellä puistossa. Hyvä, että ei pahemmin käynyt. Vaan ihana puisto, jos sinne ihminenkin maastoutuu. Ei meillä täällä sellaisia ole. Mutta me käydään metsässä.

Mûmak kirjoitti...

Kummasti "pomo" hillitsi itsensä, vaikka pelästyi niin kovasti. Joskus se osaa käyttäytyä.

Mûmak kirjoitti...

On se hieno puisto, mutta ei taas vähään aikaan käydä. Minä tykkään käydä siellä, koska siellä on niin paljon kävijöiden jättämiä viestejä. Joskus käyn siellä myös tapaamassa tuttuja. Metsässä "pomo" joutuu koko ajan vahtimaan ympäristöä, ettei yllättäin tule muita koiria vastaan. Koirapuistossa voi rentoutua.