Yhteistyöhaluttomuutta

Läppäri jumittelee, pelottelee, sammuilee. Kuvia on päässyt kertymään ja nyt käytänkin tilaisuutta hyväkseni ja kerron ensin, miten minun eläkeviikkoni on sujunut ja päästän vasta sitten Mûmakin ääneen. Se nimittäin vetelee vielä sikeitä ja minä olen jo aamukahvini juonut.

Tässä olen minä ja Hannes Heikuran valokuvassa eli kävin valokuvanäyttelyssä lapsuudenystäväni kanssa.

Tästä näyttelystä pidin erityisesti. Suosittelen. Voisin mennä itsekin uudestaan. Näyttelyn jälkeen piti tietenkin käydä kahvilassa vaihtamassa ajatuksia.

Sitten toisena päivänä toisen ystävän kanssa Ateneumiin toiseen valokuvanäyttelyyn. Sielläkin oli hienoja kuvia, paljon, liiankin kanssa eli osa jäi kyllä ihan vain vilkaisun varaan. Ja siellä oli ihan kohtuuttomasti ihmisiä! Mutta kyllähän se piristi kuten leffa sitä ennen ja syömiset sen jälkeen. Tavattiin siis ihan pitemmän kaavan mukaan. Olen tässä muutenkin ollut kovin sosiaalinen ja hoitanut hunningolle jääneitä ihmissuhteita.

Säitäkin on ollut ja taivaita kuvattu. Eilen aamulla oli näin värikäs taivas. Nyt on harmaata.

Eilen illallakin oli värikästä vaikka taivas oli pilvessä. Pilvistä on nytkin, tasaisen harmaata pilveä ilman mitään väriläiskää. 

Mûmak on myös tarkastanut taivaan tilaa sekä aamuisin

 että iltaisin ja vaatii nyt  puheenvuoroa.

Siis oikeesti!

Uskokaa ihan huviksenne, ettei minua pätkän vertaa kiinnosta, millaiselta nuo taivaat näyttää.
  

"Pomo" se noita värejänsä hehkuttelee. Ei taida tietää, että koiria sanotaan värisokeiksi. Minä istuskelen parvekkeella katsomassa, ketä on liikkeellä. Jos taivaita tarkkailen, teen sen vain siltä varalta, ettei jossain ole ilotulitusta. Helikoptereita ja muita pörisijöitä kyllä joskus seuraan ja lintujakin, jos ne keksii jotain kivaa. Ja kesällä kärpäset sun muut on kyllä aika vinkeitä. Niitä on kiva jahdata. Mutta pilvien liikkeet tai aurinko ei innosta. Tosin viime aikoina on pimeä ruvennut taas olemaan vähän mörköinen. "Pomo" ei niitä mörköjä näe, joten minun pitää olla entistäkin skarpimpi.
    

Aamut on kyllä mukavia. 
   

Lehtikasoissa on kiva rapistella
   

mutta kaikkein mukavinta on ollut pakkasaamuina. Jäinen nurmikko tuntuu niin kivalta. Siinä piehtarointia ei mikään voita. Nyt on kyllä nuo ilot taas ohi, kun ilma on lämmennyt ja vesisade uhkailee. Mutta josko tässä taas joku päivä pääsisin kunnon lenkille kunhan tuo "pomon" sosiaalisuus palaa normaalilukemiin. Tänään se menee ulkoiluttamaan niitä kävelysauvojaan.
   

Eilen, pitkästä aikaa, kävi Jawakin. "Pomo" vähän lupaili, että jos joskus mentäis yhdessä lenkille. Eilen ei käyty ollenkaan ulkona Jawan kanssa.
   

No, pitää kait myöntää, että on me tässä viikon aikana ehditty ulkoilemaankin vaikka vähän piti saada valittaa.
   

Pitkiä lenkkejä meren rantaan on iltahämärissä tehty.
 

Ja tietenkin niitä auringonlaskuja ihailtu.
   

Kuutakin yritettiin kuvata illalla, mutta ei se oikein onnistunut. Aamukuvasta sentään jotain tuli.
 

Näitä kauniita aamuja osuikin useita viikon varrelle.
 

En minä oikeesti saa olla irti aamulenkeillä. Tämä on taas lavastettu kuvausta varten. "Pomo" luottaa nykyisin niin omaan vaikutusvaltaansa, että komentaa vain "paikka" ja rupeaa kuvaamaan. Tuolla taustalla näkyvällä ihmisellä on koira, mutta minä tässä vain filmaan. Vähänkö olen kuuliainen.
   

Varjot ovat pitkiä
 

ja valo matalalla, kun aletaan lähestyä vuoden pimeintä aikaa.

Mutta vielä riittää valoa liikaakin huonolle kuvaajalle

ja värjäämään maisemaa.

Tuoksut nousee maasta, kun aurinko sulattaa huurretta

että mikäs tässä koiran on ollessa,

jalustalla... 

(On kyllä paljon toivomista kuvien laadussa. Pitäisi keksittyä opetteluun - joskus...)