Niinkö vai näinkö

Lunnikoira ja omistaja heräsivät kauniiseen aamuun hiukan uupuneina. Yöllä oli ammuskeltu??? Siltä se ainakin kuulosti ja tietenkin pelotti lunnikoiraa, josta johtuen omistajakin valvoi yöllä aikansa. mutta tottumuksen voima herättää silti ajoissa.

Kaunis ilma muuttui kovin nopeasti tummiksi pilviksi, joten äkkiä aamulenkille, ettei kastuta.

Lunnikoira huomasi

ruskean rusakon ja oli sitä mieltä, että sitähän on päästävä lähempää katsomaan. 

Omistaja yritti kiskoa lunnikoiraa eteenpäin, mutta oinashan ei liiku kuin omasta halustaan, joten omistajan oli annettava periksi.

Ruskea rusakkokin loikki tiehensä,

joten lunnikoira sai tyytyä kasvisateriaan.

Kun heinäannos oli täynnä, päästiin eteenpäin. Pakko oli tehdä pieni kierros pihassa. Omituisia telineitä. Mistähän ne on ja mihin menossa. Olisko naapuritalon katolta seuraavan talon katolle. Yllättäin sitten löydettiin pieni suopainaumakin keskeltä pihakallioita. Kannattaisi ilmeisesti käydä useamminkin peruspolkujen ulkopuolella.

Lenkin jälkeen  omistaja ei oikein osannut päättää, mitä tekisi, kun ei se sade tullutkaan.

Puoleen päivään meni matlakoidessa, mutta sitten omistaja päätti viedä lunnikoiran Mustikkamaalle lenkille. Ensin piti mennä kävellen, sitten metrolla. Lopputulos olikin bussi. Kaikki ei mennyt ihan putkeen. Bussimatka kesti ja tulomatkalla tuli tehtyä kierros Kulosaaren ympäri. Kotiin lunnikoira omistajineen tulikin sitten bussilla. Mutta Mustikkamaalla kävivät..

Omistaja otti päikkärit. Se on aina vain huonossa hapessa. Päikkäreiden jälkeen sillä löytyi kuitenkin sen verran tarmoa, että otti lunnikoiran ja meni muutamaksi tunniksi kasvimaata kitkemään. Lunnikoira söi taas hiukan kasviksia

ja etsiytyi sitten marjapensaiden katveeseen

rentoutumaan.

 Omistaja halusi loppuun kuvan kukkivista härkäpavuista, jottei kaikille tulisi sellainen mielikuva, että palstalla kasvaa vain rikkaruohoja.

Oli jotenkin rankka päivä.