perjantai 11. heinäkuuta 2014

Se on leijonan osa

Tuttavapiirissä on muutama vakavasti horoskooppeihin suhtautuva ihminen, joten olen tottunut kuulemaan "leijonat on aina juuri sellaisia". Jostain syystä leijonilla tuntuu olevan lähinnä huonoja puolia, siis sellaisia, joita en itselleni millään haluaisi. Mutta tähtiä vastaan ei voi taistella ;)


Entäs Oinas

Oinas on alkavan kevään merkki ja siksi Oinas on tunnistettavissa samasta periksi antamattomuudesta kuin luonnon ensimmäiset kasvit niiden työntyessä esiin kylmästä ja osin vielä jäisestä maasta. Terveen itsetunnon omaava Oinas ei juuri kysele muiden mielipiteitä päätöksiä tehdessään ja siksi Oinaita pidetään usein itsekkäinä ja jopa välinpitämättöminä. Kaikkien tulisi kuitenkin muistaa Oinaiden tehtävä  kehityksessä, sillä juuri he ovat vastuussa kaikille välttämättömien uudistusten liikkeelle lähdöstä tässä nopeasti kehittyvässä maailmassa. Jonkun on uskallettava olla ensimmäinen ja Oinaat tuntuvat olevan vapaaehtoisia jatkuvista kolhuista ja arvosteluista huolimatta.

Olen ehdottomasti samaa mieltä tuosta. Muiden mielipiteiden kysely on syvältä. Joten eiköhän vain jatketa tätä aamulenkkiä ihan siihen suuntaan kuin minä haluan.


Tärkeintä on, että leijonalla on lääkitys kohdallaan.


Lähdin sitten ilman oinasta naapurikaupunkiin tapaamaan lapsuudenaikaista ystävää, naapuria ja jopa sukulaista. Oli mukava käydä. Kiitos Helena! Ihana koti sinulla on. Nautinnollista katsella ympärilleen, kun on tilaa ja avaruutta.


Sain lähtiessä kainaloon perunakukon, suurimman herkun, mitä maa päällään kantaa. En ole aikoihin syönytkään, joten pakkohan sitä oli maistella heti, kun kotiin pääsin. Hankalaa tuon hampaan takia, kun voi vain toisen puolen hampaita käyttää, mutta sitkeydellä onnistui. 

.
Hyvää oli vaikken koskaan aiemmin ole vehnähiivaleipäjauhoista tehtyä kukonkuorta tavannutkaan. Ruista ne oli ennen, ainakin ruista oli suurin osa. Ilmeisesti kukotkin kehittyy ajan mittaan.


Eilen illalla oli näin herkkää tuossa parvekkeen ulkopuolella.


Huomenna on sitten täysikuu. Muistakaa ulvoa!

2 kommenttia:

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Millä sen sianlihan voisi korvata tuossa muuten herkullisenoloisessa kukossa???

pirjoanneli kirjoitti...

Liha antaa tuohon vain makua ja rasvaa, joten sen voi varmaan korvata juustolla, voilla, kermalla tai vaikka kalalla. Kalakukossahan ei perinteisesti ole perunaa, mutta kuka sitä estää. Minä olen tottunut ruiskuoriseen perunakukkoon, jossa on sianlihan lisäksi myös naudanlihaa. Mutta kyllä tämäkin oli hyvä. Pelkkä peruna, voi ja ehkä tilkka kermaa antamassa mehevyyttä toimisi varmaan hyvin.