torstai 18. syyskuuta 2014

Uupunut olen ah sydänjuurihin saakka

Liikaako lienee pantuna paatinen taakka...


Ai että Ellen mielestä pitäisi vain nukkua enemmän. No, voisihan sekin auttaa, mutta kun vuorokausi on niin lyhyt kaikelle tekemiselle. Vielä pitäisi reilu viikko töissäkin jaksaa pusertaa.


Aikaisin nousemisen hyvä puoli on uskomattoman hienot aamut. Aurinko jaksaaa nousta pilvettömälle taivaalle aamusta toiseen valittamatta. Minulla ylösnouseminen alkaa olla yhtä tuskaa. Voisi tietenkin kysyä, miksen nouse myöhemmin. Mutta kun minä haluan suht ajoissa kotiin, jotta jäisi iltaa vain olla ja vaikka ihan nautiskella elämästä. 


Ei nyt töissäkään hassumpaa ole. Ikkunasta, isosta ikkunasta aukeaa tällainen maisema ja opiskelijat ovat ihania. Olen lähinnä nämä viikot vain tavannut opiskelijoita kaikki päivät. Se on mukavaa ja välillä tuntuu jopa, että pystyn jotain hyviä neuvojakin antamaan. Itse kyllä saan aina lisää elämän virtaa nuorista, innostuneista ihmisistä. Ehdottomasti työn paras puoli on nämä opiskelijat.


Välillä tulee valokuviakin räpsityksi tuolla ulkona liikkuessa, mutta ei ollenkaan samaan tahtiin kuin silloin, kun olen levänneemmässä faasissa. Toisaalta ei kyllä pätkääkään haittaa. Noita kuvia riittää. Jonain päivänä teen sen kunnon karsinnan eli 90 % roskiin. Jonain päivänä...


Opiskelijoiden lisäksi Mûmakilta saa tietenkin virtaa. Ulkoiluajat on mitä satttuu. Välillä joudun käyttämään ruokatunnin koiralenkkiin, mutta oli aika mikä vain, vastaanotto on aina lämmin ja into lenkkeilyyn suuri. Onneksi Mûmak on ollut ihan kunnossa, hyvällä tuulella ja onnellisen tuntuinen. 


Mitä vanhemmaksi koira tulee, sitä paremmalta se tuntuu, ainakin tiettyyn pisteeseen. Osaa käyttäytyä kuten pitää esim. poseerata kuvissa loputtomiin.


Olin pitkästä aikaa tyttöjenkin seurana. Ennillä on balettia paikassa, jossa Elle voi leikkiä odotellessaan. Mukava paikka lasten kannalta vaikka vanhemmat näyttivät lähinnä uupuneilta. Sopeuduin hyvin joukkoon.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä vanhemmista koirista. Koira vaan paranee ikääntyessään. Joko se tottuu emäntänsä tavoille tai sitten emäntä koiran tavoille. Luultavasti jälkimmäinen toteutuu enemmän.

Párekin Palvelijatar kirjoitti...

Olen samaa mieltä Anonyymin kanssa, emäntä oppii vähitellen koiran tavoille ; ) Niin tai näin, hauskaahan se on, kun pentu- ja teinivaihe on ainakin koiralta ohitse. Omat kotkotuksensa koiralla ja emännällä, ja suunnilleen vuoroon tehdään kompromisseja. Miten sitä tulikaan toimeen ilman koiraa muutaman vuoden??

pirjoanneli kirjoitti...

Meillä ainakin minä olen tottunut Mûmkin tavoille. Muistelen, että ennen näitä lunneja oli joku koira, joka oppi minun tavoille. Lunnien kanssa ainoa mahdollisuus on, että ihmiset sopeutuu.

pirjoanneli kirjoitti...

Minäkin tulin toimeen ilman koiraa, kun oli eka lapsi vielä pieni, työt uusia ja opinnot painoi päälle. Oli niin paljon stressiä, ettei kaivannut mitään lisää. Nyt en edes mieti elämää koiratta. Toivottavasti Mûmak jaksaa vielä pitkään.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä elämä ilman koiraa on sellaista, että jotain siitä puuttuu. Olosuhteiden pakosta on elettävä näin ja siksi nämä koirien blogit tuovatkin iloa koirattoman elämään. Olkaa iloisia, että koiristanne voivat toisetkin näin virtuaalisesti nauttia.

pirjoanneli kirjoitti...

Kiva, jos tästä höpinästä on iloa :)