maanantai 17. marraskuuta 2014

Miten se aika kuluukaan


Viikonloppuna oli ihan mukavia ulkoiluilmoja. Koirapuistoiltiinkin ennen aamukahvia. "Pomolla" oli toki kamera mukana, mutta yllättäin se vain hölötti toisen koiranomistajan kanssa, eikä yhtään filmaillut. Kotona sitten filmailtiin parvekkeella, kun oli kaunista. Mutta arvatkaapas, mikä tuolla on.


Matontamppaajapiru, pitkästä aikaa! Kyllä se edelleen minua pelottaa. Itseasiassa kaikki pamaukset sun muut pelottaa. Iltalenkilläkin menin paniikkiin, kun jossain pamahti. "Pomo" väitti, että se oli vain auton ovi, jonka joku paiskasi voimalla kiinni. Minä toki tiedän, että joku piru sekin oli ja aioin painella häntä koipien välissä takaisin kotiin. En päässyt. "Pomo" pakotti minut lenkille. Unohdin minä sitten sen pamauksen, kun tapasin muutamia tyttökoiria matkan varrella.


Iltapäivällä taas oltiin parvekkeella, kun taivas oli kaunis kuvata. Minä olen tässä vain muodon vuoksi. Lähinnä "pomo" kuvaili pilviä ja taivaita, mutta otti sitten minustakin kuvan.


Aurinko laskee nyt taas suoraan parvekkeen kohdalla eli suoraan kaupungin keskustan taakse. Ei tarvitse kurkotella kaiteen yli kuvia ottaessa. Jotenki äkkiä kävi tämänkin vuotinen auringon siirtyminen. Joka vuosihan se tapahtuu ja joka vuosi näköjään on yhtä yllättävää. Ilmeisesti niitä pilvisiä päiviä, kun ei näe, mihin aurinko laskee, on sen verran usein, että aurinko ehtii pilvien suojassa hiipiä reunoilta keskelle.

2 kommenttia:

Párek kirjoitti...

On oikein hyvä, että sinä Mûmak pidät silmällä auringon kiertokulkua. Osaat sitten ilmoittaa, jos jotakin omituista on tekeillä sillä rintamalla. Minä yritän vahtia vesien virtaamista puroissa ja ojissa, ihan tulvan varalta. Kyllä voivat ihmiset turvassa elellä, kun nämä asiat ovat tarkkojen poikien kontrollissa!

Mûmak kirjoitti...

Eihän noista ihmisten touhuista tule mitään valmista ellei me pidetä perusjutuista huolta.