Mitenkähän tuo "pomo" ei osaa nukkua ikinä tarpeeksi. Kukkuu yöt, torkkuu vaikka telkkarin edessä mieluummin kuin nukkuu mukavasti. Väittää, että tarvitsee iltaisin omaa rentoutumisaikaa päivän jälkeen. Minä kyllä rentoudun nukkumalla.
Viikonloppuna rentouduin lastenhoidon välissä. "Pomo" valvoi tuntikausia illalla sen jälkeen, kun oli saanut lapset nukkumaan, mutta nousi aamulla niiden kanssa samaan aikaan, eikä tietenkään nukkunut päikkäreitä. Ei ihme, jos oli tänä aamuna kuin haamu. Mutta meni se silti töihin.
Hiukan "pomo" virkistyi, kun oli kaunis auringonlasku, kun herättiin. Ja kamerakin toimii. Sehän temppuili tuossa viime viikolla ja luultiin jo, että nyt se on entinen. Mutta ilmeisesti kamerakin haluaa joskus osoittaa, ettei se ole ihan milloin vain valmiina palvelukseen.
Ai viikonlopustako pitäisi kertoa. Me ei päästy nettiin tuolla mummotettavien luona, mutta kuvia otettiin, joten voinhan minä vähän jotain sanoa noista kuvista.
Korituoli on lempipaikkani, mutta sen täytyy olla lähellä mattoa. En uskalla hypätä paljaalta lattialta, kun pelkään liukastumista. Hyppyyn tarvitaan kunnon pito. Välillä tulee hypätyksi sitten liian kaukaakin, jos matot ovat siirtyneet. Silloin saadan tömähtää tuolin reunaan. Se ei ole kivaa. Mutta "pomo" aina siirtää tuolin oikeaan paikkaan, jos Elle on työnnellyt sen kauemmas.
Korituoli on muidenkin lempipaikka, mutta mahtuuhan sinne, kunhan vain otetaan rauhallisesti. Enni ja Elle kyllä yleensä osaavat leikkiä niin, että minäkin mahdun mukaan.
Joskus kyllä minulla on ahdas olo ja hermostuttaa, kun hellyydenosoitukset tulevat liian rajuiksi ja etenkin liian lähelle.
Niinpä välillä jätän koko tuolin lasten haltuun ja poistun lattialle.
Mutta lapsethan tietenkin seuraavat minua.
Niistä on aina kiva, kun minä nuolaisen sormia tai varpaita. Minä en koskaan käytä hampaita. Kestän hyvin paljon retuuttamista, halailua ja kiinnipitämistä, mutta jos en pääse irti silloin, kun haluan, saatan kolauttaa sen verran, että uskotaan. Mutta nykyisin Ellekin osaa yleensä olla hyvin kevytkätinen. Tässä kuvassa ei kyllä ole kyse mistään hammastelusta vaan siitä, että minun nenäni on märkä ja Elle sitä ihmettelee.
Enninhän on jo iso tyttö ja osaa aina toimia oikein ja neuvoo myös Elleä siitä, miten koirien kanssa pitää olla.
Minusta on mukava seurata Ennin puuhastelua. Ja aina on mukava nähdä molempia tyttöjä. Tykkään näistä mummoilureissuista, mutta vähän toki hermostuttaa, jos "pomo" jättää minut, kuten nytkin viikonloppuna, kun meni hakemaan tytöt tarhasta. Minä istuin koko ajan nenä eteisen ikkunassa odottamassa. Tulihan se "pomo", ainahan se tulee. Mutta on se silti hermostuttavaa, jos jätetään tällaiseen vieraampaan paikkaan yksin. Minä olen nykyisin aika tarkkana kaikista äänistä ja pimeys on vähän epäilyttävää. En tykkää mennä pimeään yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti