Viime yönä ei paljon nukuttu

Ukkosti, salamoi, jyrisi. Minä olisin kaivannut lohtua, turvaa, jonkun hiljentämään taivaan. Valitin ja inisin, yritin löytää hyvää paikkaa. "Pomo" vain vähän silmiään raotti ja nukahti heti, kun vähän hellitin. Hiukan kurkotti kättään sängyn reunan yli minua rapsuttamaan ja kutsui minua sänkyyn. En kait minä nyt sinne mennyt, suojattomaan, katottomaan paikkaan, ikkunan viereen katsomaan sitä salamoiden ilotulitusta. Kovasti kun yritin, nousi "pomo" ja avasi vessan oven. Mutta itse se meni takaisin sänkyyn. Sen olisi pitänyt jäädä minun seuraksi vessaan, laittaa ovi kiinni ja valvoa kanssani. Ei kuulemma jaksanut. Yritin sitten vähän sängyn alla olla ja kuvitella olevani suojassa. Ei se kovin pitkään onnistunut, kuvittelu.

Yö meni ja aamulenkkikin on jo tehty. Ei menty juoksemaan. Ei kuulemma "pomo" jaksanut valvotun yön jälkeen. Höh, minähän se olin, joka valvoi. Saatettiin sitten yksi naapuri labraan. Oli ilman koiraansa liikkeellä ja huimasi kuulemma kovasti. Hyvin se selvisi perille kävelysauvojen kanssa, mutta kuljettiin varmuuden vuoksi mukana. Oli täyttänyt keväällä 80 vuotta ja sanoi, että kunto romahti ja sairaudet iski heti, kun kymmenluku tuli täyteen. Aiemmin onkin jo kuultu, että kun täyttää 60, alkaa sairastelu ja kun täyttää 70, alkaa sairastelu. Varmaan on kuultu sama myös viidestäkymmenestä, muta sitä ei enää muisteta. Odotamme, että törmätään johonkuhun yli yhdeksänkymppiseen.

Eilen oli kaunis, jopa lähes lämmin päivä, hikinenkin ukkosia enteillen. Räjäytysten takia oltiin lähinnä kotosalla. "Pomo" siivoili. Se kuvittelee jatkossa pitävänsä aina torstaina siivouspäivän kuten joskus nuorena ollessaan. Epäilen. Tänään ei vielä tartte, kun eilen paikat tuli järjestykseen. Minä lepäilin räjäytysten välillä mukavasti auringossa. Tykkään lämpimästä. En mennyt aurinkoa piiloon vaan työnsin pääni pensaaseen, ettei tarttes sanoa mitään "pomon" touhuista.

"Pomo" nimittäin puuhasteli verhojen kanssa pitkään. Se on kulkenut kaupoilla useaan otteeseen, eikä ole löytänyt etsimäänsä. Yhden vikaostoksenkin onnistui tekemään. On kuulemma kovin ankeita värejä tarjolla. Kun jotain piti ikkunaan saada, "pomo" rakensi yhdestä vanhasta liian pienestä tilkusta "väliaikaiset" verhot. (Väliaikainen tarkoittaa meillä sitä, että vuosi jos toinenkin ehtii kulua ennenkuin uudet verhot on ikkunassa. Kuulemma kuitenkin heti ostetaan, kun oikea väri löytyy. Saahan sitä sanoa!) Näissä on kuulemma värit kohdallaan, punaista ja oranssia, kirkkaita, puhtaita värejä, eikä mitään hillittyä, murrettua, haalistettua. "Pomolla" on meneillään "väriä elämään" -projekti. Olohuoneeseenkin aikoo pinkkiä laittaa harmaata piristämään. Siellähän onkin jo valmiiksi minun pinkki häkki.

Kun verhot oli ikkunassa ja räjäyttäjien työpäivä pulkassa, lähdettiin pitemmälle lenkille. Käytiin katsomassa räjäytystyömaata. Vielä riittää paukuteltavaa ennen kuin tuo on murskana.

Tähän tulee useampia korkeita kerrostaloja ja niiden alle pitää kuulemma saada autoille parkkipaikat eli aika iso kolo tarvitaan. Meillähän on täällä ihanteellinen asuinalue, paljon vihreää, metro lähellä ja hyviä ulkoilumaastoja. Kait sitä pitäisi ajatella, että hyvä, kun muutkin pääsee tästä ihanuudesta nauttimaan, mutta surulliselta silti tuntuu. Ja nakertuuhan se idylli tällä tapaa pikkuhiljaa olemattomiin. Nimby siis nostaa päätään täälläkin.

Lenkistä tulikin sitten suht pitkä. Mentiin tietä pitkin Hertsikkaan ja maleksittiin rantoja myöten kotiinpäin.

Moni muukin oli päättänyt nauttia kauniista päivästä rannan läheisyydessä. Kasvimaalla vielä pyörähdettiin hakemassa kukkia maljakkoon. Vadelmia oli taas kypsynyt, mutta ei ollut mukana astiaa. Päätettiin, että huomenna, mutta nyt huomenna sataa koko ajan vettä, joten ainakaan nyt aamusta ei mennä. Minä nukun , kun yöuni jäi pois. "Pomo" ehkä keksii jotain puuhastelua.