perjantai 22. tammikuuta 2016

Aamuvirkku anonyymi kateissa

Kissoista ei tässä kuitenkaan ole puhe vaan siitä, että anonyymi ei ole ilmoittautunut halukkaaksi saamaan palkintoa joulukalenterista. Muut ovat nyt palkintonsa jo kuitenneet, joten jos arvoisa Anonyymi haluaa poistaa verhon kasvojensa edestä, hän voisi lähettää yhteystiedot ja kirjatoiveen "pomolle" osoitteella pirjo.a.pekkarinen at gmail.com.

  
Eilen pääsin yllättäin päivällä auringonpaisteessa lenkille. "Pomo" meni töistä suoraan leikkimään mummoa ja käytti sitten ruokatuntinsa minun ulkoilutukseen. Oli ihana päivä ja kiva lenkkeillä vaikka ruokis ei kovin pitkää lenkkiä sallinutkaan. 


"Pomolla" oli myös kamera mukanaan, joten saatiin kuvia. Sen känny vetelee viimeisiään, joten sillä ei oikein kuvia saa. Pienimmän kameransa "pomo" antoi Ennille, jotta Enni voi ottaa matkakuvia, kun mummo ei ole mukana. Niinpä tämä kuvamäärä hiukan harvenee, kun ei ihan joka reissulla ole kameraa taskussa. Epäilen kyllä vahvasti, että "pomo" hankkii jonkin minipokkarin vaikka tuo isomman kameran kanssa hääräily on asettanut jotain toiveita kuvien laadulle. Mutta kyllä kunnon pokkarilla saa oivia kuvia ja joka tapauksessa parempia kuvia kuin, jos ei olisi mitään kameraa mukana.


Olihan se kaunista tuollainen talvinen maisema auringonpaisteessa. Lumi on mukavää hötölunta, jossa on helppo kaivella, kuten naamastani näkee. Säätäti sanoi, että nämä ilot on nyt ohi, ilma lämpenee ja pilvistyy. En minä mitään lämpenemistä tänä aamuna huomannut. Oli minusta ihan järjettömän kylmä, niin kylmä, ettei hirveästi huvittanut edes lenkkeillä. "Pomo" sanoi tulevansa hyvissä ajoin kotiin, jotta jos ei aamulenkillä tarkene pitkään päkistellä, niin ei hätää. Minäpä sitten odottelen.

4 kommenttia:

Párek kirjoitti...

Hienot aurinkoiset kuvat!
Kylmä oli aamu, meilläkin parikymmentä miinusastetta. Meinattiin laittaa sukat mulle, mutta ei uskottu niiden pysyvän kumminkaan tassuissa. Jätettiin kotiin ja hyvin pärjäsin paljain tassuin. Ei olla tänä talvena käytetty anturarasvaakaan, vaikka ehkä kannattais. No, nythän se lämpenee, joten saadaan tepastella ihan normaalein tassuin.

Ragnar kirjoitti...

Ihan saisi kyllä lämmetäkin! Kamalan kylmä. Ulkona ei viihdy ollenkaan. En ymmärrä, miten sä jaksat tuolla lumessa kahlata. Mä en halua hankeen edes takki päällä. Pallit jäätyy. Vaan kivoja kuvia on pomo saanut otettua.

Mûmak kirjoitti...

Juu, lämpeni, eikä ostettu mitään rasvaa ainakaan toistaiseksi.

Mûmak kirjoitti...

Minä kasvatan karvakerroksen palleihin. Suosittelen sinullekin. Mutta on myönnnettävä, että mahanalusta joutuu joskus huoltamaan eli nuolemaan lunta pois. Jawa kasvattaa niin paksun karvan, että oli joku eläinlääkärikin ihmetellyt, miten koiralla voi olla niin karvaiset pallit. Jawalla on kesälläkin niissä karvaa, ihan pieni alue vain karvatonta.