torstai 21. elokuuta 2014

Mûmakin torstai


Aamu oli mukava, kosteaa, mutta ei sadetta ja ennenkaikkea ei niitä ukkosia. Eikä päivässäkään ollut valittamista. Mukavasti nukuin sen aikaa, kun "pomo" oli töissä. Ja senkin jälkeen, kun olin saanut vieraat kunnialla haukutuksi sisälle.


Saatettiin sitten vieraat metrolle ja haettiin kasvimaalta muutama kesäkurpitsa. "Pomo" taas kerran totesi olevansa huonossa kunnossa ja että pitäis tehdä jotain. Tekis enemmän ja puhuis vähemmän. Minä kyllästyin kuuntelemaan ja näytin tekemisen mallia.


Pienen ongelman muodosti se, että tiellä oli ainakin kolme ylimääräistä halkoa. Minun piti vain päättää valita niistä se sopivin. Loin vielä katseen ympärille, ettei vakoojat näe.


Sinne hävisi, hyvin kaivettuun ja peitettyyn kuoppaan. Valmista tuli. Minä siirryin kotiin nukkumaan.

2 kommenttia:

Párek kirjoitti...

Voisit Mûmak pyytää Pomoa ilmoittamaan sinut kaupungin palvelukseen. Teet arvokasta ympäristötyötä siistimällä paikkoja, keräämällä ja hautaamalla turhat roinat maastosta. Ainakin ansaitset saada vapautuksen koiraverosta.

Mûmak kirjoitti...

Täytyy laittaa anomus menemään.