lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulua kuvina


Aattona oli aurinkoista ja kaunista, mutta muuten on kyllä jaksanut vettä sataa ja ennenkaikkea tuulla. Nytkin makailen tiukasti "pomon" jaloissa kiinni pöydän alla, kun niin ulvoo ja ulisee, etten oikein yksin uskalla olla. "Pomo" on taas virittänyt Adaptil-haihduttimen makkariin, jotta en ihan pniikissa olisi. Kyllä se auttaa, mutta ollaan me onnellisia, että päästään uudeksi vuodeksi pois täältä. Onneksi vielä ei ole paukuttelu alkanut.


Sylihoitoa sain sekä aattona


että eilen.


Ja tietenkin se joulun tärkein juttu eli lahjat oli mukana. Lahjoja käytiin ensin aattona jakamassa isommalla porukalla


ja sitten vielä illalla kotona, kun kotikennelkin oli minua paketeilla muistanut.


 Pehmoleluja sain (Miten niistä ei ole kuvia?) jatassupyyhkeitä, mutta onneksi myös herkkuja. "Pomo" nimittäin on syönyt niin paljon herkkuja, että on ähkyssä koko ajan, joten lienee oikeus ja kohtuus, että minäkin saan jotain. "Pomo" tosin säätelee minun herkkujen syöntiä tiukalla otteella. Omaansa ei ilmeisesti kykene, joten pätee sitten minun syömisten kanssa.


Muuten onkin aikalailla oltu kotosalla. "Pomo" lukee ja minä nukun, mutta välillä pitää ulkomaailmaakin tarkkailla. Joillakin lenkeillä olen jopa saanut kamujen kanssa irti juosta täällä kotinurkilla, kun on ollut niin huono sää, ettei kukaan muu kuin koiranomistaja lähde ulkoilemaan.

Mukavaa joulunjatkoa kaikille. Edelleen kaivataan joitakin osoitteita ja kirjatoiveita.

2 kommenttia:

Ragnar kirjoitti...

Kivoja kuvia taas. Mä en saanut yhtään pakettia, ihmisveikka sai hurjan monta. Syliä on onneksi riittänyt mullekin. Ja sängyssä oon saanut nukkua.

Párek kirjoitti...

Sulla onkin monta hyvää syliä tarjolla, Mûmak. Palvelijatar sanoo, että tuo ensimmäinen kuva on hieno kuin taulu. Niin minustakin.
Häntä pystyyn ja rinta rottingille kamu, kyllä me tästäkin uuden vuoden juhlinnasta selviämme.