torstai 10. joulukuuta 2015

Lomaa odotellessa


Jonain päivänä on paistanutkin, mutta tuuli on ollut yleisempää. Yritin taas tänään päästä mukaan töihin, mutta ei onnistunut. Yllätin "pomon" kun tänään ei tuuli yhtään ulvonut. "Pomo" kuvitteli, että minä jään kiltisti kotiin, kun on hiljaista, eikä ollut varuillaan. Livahdin porraskäytävään, mutta kierosti "pomo" poimi minut sieltä sisälle. Yritin kyllä pakoilla, mutta sitten tuli niin tiukka käsky, että pakko oli totella. Minä olen selvästi ihan liian kiltti luonne. Se edellinen lunnikoira oli purrut. Mutta "pomo" kyllä sanoi, että pehmopojat ovat mukavia.

 

Niinä aurinkoisinakin päivinä tuuli niin, ettei kamera meinannut pysyä "pomon" käsissä, kun otti kuvia. Väittää, että mahdolliset epätarkkuudet johtuvat tuulesta, eikä hänen heikoista taidoistaan. Se suunnittelee opettelevansa tuota kameran käyttöä, mutta nyt on niin paljon ommeltavaa ja neulottavaa, ettei ehdi. Ei ole ehtinyt edes siivota kotona saati, että olisi mitään jouluvaloja ripustellut. Tuo kuva käy oikein silmiin, joten laitetaan vähän erilainen valo loppuun.


Ei tämä kyllä paljon mitään auta. Kovin on kirkasta silloin, kun aurinko paistaa. Kovin harvoin se myös paistaa ja silloinkin, kun paistaa niin ei kovin montaa tuntia. Sanon "pomolle" että ottaa jatkossa pilvikuvia.


Tässä aurinko sentään on vasta nousemassa. Jätetään taivaat sikseen. "Pomo" ehkä pitää lomaa ensi viikolla ja sitten alkaa eläkeviikot, joten minun ei tarvitse olla yksin. Tosin sitten alkaa paukekin, eikä me vielä olla mitenkään varauduttu. Ehkä "pomo" alkaa kohta syöttää minulle jotain nappeja.

2 kommenttia:

Ragnar kirjoitti...

Mamma sanoi, että ensimmäisessä ja toisessa taivaskuvassa on kauniit värit, upeat suorastaan. Mä en niin välitä. Aamulla, kun iskä ja mamma lähtee, on pimeää. Ja kun ne viimein tulee takaisin, on yhä vaan pimeää. Vähän siinä poissaolon aikana on valoa, vähän vaan. Mikä pauke se teillä oikein alkaa? Yritin mammalta kysyä, mutta se vaan nauraa höhötti ja katseli sillä tavalla velmusti. Lupasi, että sitten mä sen nään. Ja mä jäin ihmettelemään, että olenko mä tulossa sinne teille kylään. Se ajatus naurattii mammaa vaan enemmän. Mutta se on varma, että meidän laumassa vain mamma vetää nappeja. Mä en mitään nappeja syö, se on jämpti.

Mûmak kirjoitti...

Sinun ei toivottavasti tarvitse välittää paukkeesta. Minulle nuo äänet on ongelma. Oli pienenenä pari ikävää kokemusta. Älä välitä.
"Pomo" kiittää Mammaa kehuista.