torstai 3. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 3


"Mitä on tapahtunut? Mikä sinulla on?" kyseli isä ja kaappasi Jääluun syliinsä. Jääluu ei kyennyt pitkään aikaan puhumaan mitään, sillä hän oli kauhuissaan. Kun itku vähän hellitti, Jääluu nyyhkytti: "Tuo-tuolla pe-pensaikossa o-o-o-on jo-jotain." Isä ja äiti yrittivät kurkistella pensaikkoon, mutta eivät nähneet mitään erityistä. Jääluu nyyhkytti edelleen: "Mi-minä näin krokotiilin keltaiset silmät, kun se vaani minua. Se on tuolla alhaalla. Pitää kontata, jotta sen näkee." Hopeaturkki laskeutui vaivalloisesti polvilleen kurkistaakseen pensaikon alle. Hopeaturkki ei vielä ollut hirveän vanha ja oli hyvässä kunnossa, koska hän harrasti salitreeniä ja kasvatti komeita lihaksia. Venyttely oli kuitenkin hänen mielestään "akkojen puuhaa", joten konttaaminen ei sujunut ollenkaan. Pitkähammas komensi hänet pois edestä ja laskeutui sulavasti alas pensaikkoon, eikä malttanut olla mainitsematta, miten paljon parempi olisi, jos Hopeaturkkikin kokeilisi pilatesta ja joogaa niiden raudan vääntämisten sijaan. Oikea liikuntalaji oli ikuinen naljailun aihe tässä perheessä.

Pitkähammas konttasi pensaikkoon ja huudahti ällistyneenä.

Anita siis tiesi
Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä jokaisen naisen, niin Mumakin emännänkin, hyllyssä on oltava Jooga, Salitreeniä, Pilates ja Raudan vääntäminen. Näistä tosin vain jooga on oikeassa muodossa. Mumakin nettikaveri on aamuvirkku.

Mûmak kirjoitti...

Sorry, nyt ei mennyt oikein. "Pomo" kyllä kiinnostui moisesta kirjasta, joten voi olla, että hyllyyn tulee, mutta toistaiseksi ei ole - eikä tule sitä pisteen puolikastakaan, kun nimen pitäisi olla justa oikein. Odotellaan lisää arvauksia.

Mûmak kirjoitti...

Tarkempi tutkinta paljasti, että puolikas pistettä tulee sittenkin, koska löytyi kirja Annie Besant: Jooga eli pistetilanne on seuraava
Nettikaveri 1½, Jawa 1

Anita kirjoitti...

Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät

Párek ja Palvelijatar kirjoitti...

Heh, nyt me arvattiin Jooga -kirjaa. Nettikaveri oli nopeampi, onneksi olkoon. Tuo Krokotiilin keltaiset silmät ei muistunut mieleen. Tämä on hauskaa!

Mûmak kirjoitti...

Hyvä Anita. Piste napsahti

Mûmak kirjoitti...

Tärkeintähän on, että on kivaa ;)

Anita kirjoitti...

Tämä on tosi kiva ja hauska keksintö, välitä Mûmak Pomollesi tällaiset terveiset. Ja Otolta kans :)

Mûmak kirjoitti...

"Pomo" kiittää. Mukavaa, että kykenee ilahduttamaan ihmisiä.