tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 1


Olipa ja elipä kerrran - ei ehkä enää elä eikä ole - normaali ydinperhe nimittäin Mammutit: Hopeaturkki, Pitkähammas ja Jääluu. Hopeaturkki Mammutti oli isä, isoin ja komein, vahvin ja tarmokkain. Äiti Pitkähammas Mammutti oli perheen pomo, älykkäin, neuvokkain, osaavin. Mammuteilla kuten muillakin norsueläimillä on aina vallinnut matriarkaaria eli lauman vanhin naaras on kiistaton johtaja. Tämä, jos mikä on osoitus norsueläinten ylivoimaisesta älykkyydestä. Jääluu Mammutti oli vielä pieni lapsi, leikkisä, iloinen, nokkela.

Mammutit elivät arkena ihan normaalia ydinperhe-elämää. Isä ja äiti olivat päivät töissä ja Jääluu tarhassa. Tämä aamu oli kuitenkin erilainen, koska nyt alkoi Mammutin perheen pitkä joululoma. Aamulla kaikki nukkuivat pitkään. Aamupalalla suunniteltiin, mitä lomalla tehtäisiin. Hopeaturkki, joka rakastaa ruokaa, kokkaamista, leipomista yritti muistuttaa lähetyvästä joulusta ja jouluherkuista, mutta Pitkähammas sanoi, ettei hän aio kotona mädäntyä koko lomaa. Jääluu hyppi tasakäpälää ja pursusi hienoja ideoita Hoplopista Linnanmäkeen. Pitkähammas sanoi: "Huomenna mennään retkelle merenrantaan. Tämä päivä menee kuitenkin kotona lepäillessä, sillä työjakso on ollut raskas ja unta on tullut liian vähän."

Niinpä ensimmäinen lomapäivä sujui Mammuttilassa rauhaisen hiljaiselon vallitessa. Jääluu kyllä oli tavallistakin rauhattomampi, sillä meri kuulosti "tooosi jänskältä".

(Muistattehan, että tänne kätkeytyy kirjan nimi. Tarkemmin täältä.)

Jawa ratkaisi tehtävän:
Stephen Baxter: Mammutit, Hopeaturkki (Pitkähammas, Jääluu)

6 kommenttia:

Jawa kirjoitti...

Tuo ihminen käski ehdottaa "Mammutit: Hopeaturkki."

Onko mammutti ruokaa?

Mûmak kirjoitti...

Hyvä Jawa. Piste sinulle. Kannatti uskoa ihmistä tällä kertaa.
Ainakin mammutin metsästäjät söi mammuttia, joten kait se on ruokaa. Minä en kyllä ole saanut leikkiä noilla vaikka ne kuljeskelee koko ajan ympäriinsä.

Jawa kirjoitti...

Hmmm, täytyy ensi kerralla varastaa yksi ja maistaa. Minä olen kuulemma taas laihdutuskuurilla... Laihduttaisivat itse nuo ihmiset.

Párek kirjoitti...

Onneksi olkoon Jawa! Me ei oltu kuultukaan moisesta kirjasta, vaikka tekstissä tuli kyllä mieleen, että ehkä joku Mammutti -niminen kirja saattaa olla olemassa ;)

Mûmak kirjoitti...

Ei huolta. Jatkossa kyllä tulee sellaisiakin kirjoja, jotka ovat teille tuttuja.

Mûmak kirjoitti...

No, ei ole reilua tuollaiset kuurit. Meillä vain "pomo" kuureilee, mutta ei sitä mistään huomaa.