perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulukalenteri luukku 4


Nyt alkoi Hopeturkkikin hermostua. "Mitä ihmettä siellä nyt oikein on?" Pitkähammas konttasi takaisin perheensä luo ja piteli kärsässään jotain. "Ei siellä ole krokotiilia vaan ihan vaaraton brontosaurus ja sekin meni pois. Sen sijaan minä löysin jotain muuta." sanoi Pitkähammas ja avasi kärsänsä, jossa oli avain, vanha, ruostunut, iso avain. Jääluu innostui toden teolla. "Nyt tarvitaan vain kartta ja päästään aarteen etsintään. Juuri tuollaisilla avaimilla saadaan merirosvojen aarrearkut avatuiksi. Minä menen heti etsimään." Jääluu oli täysin unohtanut krokotiilin syöksyessään takaisin pensaikkoon. Hopeaturkki ja Pitkähammas vaihtoivat huvittuneen silmäyksen. "Onko sitä konjakkia vielä jäljellä", kysyi Pitkähammas. "Nyt olisi pieni lasillinen tarpeen." Hopeaturkki etsi lasit ja kaatoi uudestaan pienen tilkan konjakkia molemmille. "Jos joku näkisi meidät nyt, niin voi sitä paheksunnan määrää. Täällä me istutaan ryyppäämässä heti aamusta ja vielä lapsen kanssa." Mutta kukaan ei nähnyt. Rauha laskeutui rannalle. Isoluu ryömi yhä syvemmälle pensaikkoon. Vanhemmat siirtyivät rantahiekalle ja ottivat mukavan asennon, sillä aamun myrsky oli muuttunut lämpimäksi auringonpaisteeksi. Ramasi mukavasti ja kohta rannalla kaikui Isohampaan jyreä kuorsaus, jota säestivät Hopeaturkin kevyet syvät hengitysäänet. Kaikesta joogasta huolimatta nimenomaan Isohammas oli perheessä se, joka piti muita hereillä kuorsauksellaan.

Sinä aikana, kun vanhemmat nukkuivat, Jääluu oli kontannut avain kädessään koko pensaikon läpi. Kun hän nousi seisomaan pensaikon toisella puolen, hänen silmänsä laajenivat lautasenkokoisiksi silkasta hämmästyksestä.

Nyt oli vaikeaa. kukaan ei tiennyt. Hyllystä löytyy:
Junichiro Tanizaki: Avain

11 kommenttia:

Anita kirjoitti...

Stephen Baxter, Pitkähammas

Mûmak kirjoitti...

Olen pahoillani, koko Mammutit-sarja meni jo tuossa ekana päivänä. Nyt on uusi kirja kyseessä. Tämä on vaikea, mutta kannattaa jatkaa yrittämistä.

Anita kirjoitti...

Kävisikös William Shakespearen Myrsky :)

Anonyymi kirjoitti...

Mumakin nettikaveri sanoo, että johan on vaikea tällä kertaa. Jos pomolla olisi vielä pieniä lapsia niin kirja olisi Lapsen kanssa. Mutta tuskin on se. Ei keksi millään.

Mûmak kirjoitti...

Eihän se se ole, mutta puolikas piste voidaan antaa, koska Lapsen kanssa nimisiä kirjoja löytyi peräti kaksi. Jatkossa täytynee vaatia kirjailijan nimikin näistä ei oikeista ehdotuksista. Mutta siis sekä Irma Karila että Jari Sinkkonen ovat tuonnimisiä kirjoja kirjoittaneet, joten puoli pistettä taas.

Mûmak kirjoitti...

Puoli pistettä tästä, koska kyseinen teos on olemassa. Mutta eihän se ole se oikea :)

Anita kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anita kirjoitti...

Tämä sen täytyy olla;
Sanna Myllärinen: Mitä ihmettä?

Mûmak kirjoitti...

Ei ole tuotakaan "pomon" hyllyssä, mutta puoli pistettä tulee.

Anita kirjoitti...

No sittenhän mulla on jo koko piste :)
Mutta annan periksi, ei keksi!

Mûmak kirjoitti...

Laitetaan sitten piste tälle päivälle. Kukaan ei huomannut, että "pomon" hyllyssä on Junichiro Tanizaki: Avain